

MATTI MATIKAINEN
Ökyhankkeet ja omakotitaloasujien verorasituksen kiristäminen olivat liikaa – Vantaan pitkän linjan kuntapoliitikot Weckman ja Virkamäki siirtyivät kokoomuksesta perussuomalaisiin
Vantaan kaupunginvaltuutettuina pitkään vaikuttaneet Markku Weckman ja Pekka Virkamäki ovat eronneet kokoomuksesta ja liittyneet perussuomalaisten jäseniksi.
Pekka Virkamäki on ympäristöministeriön virkamies, ja hän toimi kokoomuksen valtuutettuna Vantaalla vuosina 2000–2008. Sen jälkeen hän työskenteli kaupungin rakennusvalvontajohtajana vuoteen 2020, jolloin hän siirtyi kaupungin virastaan eläkkeelle.
Markku Weckman on yksi Vantaan valtuuston pitkäaikaisimmista valtuutetuista. Weckman jätti eroilmoituksensa kokoomuksesta viime viikolla.
Vuodesta 1997 saakka Vantaan valtuustossa vaikuttanut Weckman on jo sopinut kuntavaaliehdokkuudesta perussuomalaisten Vantaan paikallisyhdistyksen kanssa, ja keväällä hän hakee jatkokautta valtuustossa perussuomalaisten listalta.
Kokoomus hylkäsi perinteiset arvot
Weckmanille keväällä edessä ovat jo seitsemännet kuntavaalit. Weckman sanoo, että siirtymän taustalla oli havainto siitä, että perussuomalaiset arvot vastaavat nykyään paremmin hänen omia arvojaan kuin kokoomuksen arvot. Weckman toteaa, että päätös hiljalleen kypsyi juuri päättyvän valtuustokauden aikana.
Kokoomuksen poliittinen linja ei ole enää viime vuosina miellyttänyt Weckmania.
– Esimerkiksi Suomi-rata, Vantaan raitiovaunuhanke ja varsinkin yleiskaava, jossa oli kokoomuslainen yleiskaavatoimikunnan puheenjohtaja. Siinä ei riittävästi huomioitu pientaloasukkaiden näkemyksiä.
Kokoomuksen hylkäämisen syynä oli myös arvopolitiikka. Weckman katsoo, että kokoomus on siirtynyt kauas liberaaliin suuntaan, ja samalla perinteiset arvot koti, uskonto ja isänmaa ovat painuneet marginaaliin.
– Sinivalkoiset värit ovat kokoomuksessa unohtuneet. Sotaveteraanien asia on erittäin lähellä omaa sydäntäni. En ole ollut enää tyytyväinen kokoomuksen viimeaikaisiin ulostuloihin, vaikka perinteisesti kokoomus onkin ollut eturintamassa näissä asioissa.
Weckman sanoo, että myös perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon johdonmukainen ja jämäkkä linja on vakuuttanut.
– Jussi puhuu asiaa. Hän ei syyllisty populismiin, vaan pysyy aina asiapainotteisella linjalla.
PS johdonmukaisesti järkevän talouspolitiikan takana
Virkamäki on aivan äskettäin hyväksytty perussuomalaisten jäseneksi. Hän sanoo, että päätöksen vaihtaa puoluetta taustalla oli varsinkin Vantaan valtuuston päätös raitiovaunuhankkeen suunnittelun käynnistämisestä, jota kokoomus oli hyväksymässä.
– Hankehumppaan on menty mukaan lähes ilman keskustelua. Pelkkä raitiovaunuhankkeen suunnittelu maksaa kymmeniä miljoonia. Samalla Vantaalla on korotettu kiinteistöveroa. Sillä on kerätty 20 miljoonaa euroa raitiovaunuhankkeen suunnittelua varten, eli omakotitaloasujat laitettiin maksamaan Vantaan ratikkaa. Se riitti minulle.
Kokoomuksesta Virkamäki erosi jo marraskuussa, kun päätökset raitiovaunuhankkeesta tehtiin. Perussuomalaisiin siirtyminen oli melko itsestään selvä valinta.
– Perussuomalaiset on aina ollut johdonmukaisesti järkevän talouspolitiikan takana, jossa sopeudutaan kasvuun, ei lähdetä mukaan ökyhankkeisiin tai veroja ei koroteta eikä turhaa velkaa oteta.
Virkamäki haluaa antaa Vantaan kasvaa rauhassa.
– Vantaalle tulee muutenkin 2 000-3 000 uutta asuntoa vuosittain. Siinä on riittävästi tekemistä ilman, että aletaan järjestää jotain ylimääräistä.
Kuntavaalien lopputulos pienestä kiinni
Perussuomalaisten Vantaan valtuutettu ja Vantaan perussuomalaisten toinen vaalipäällikkö Kai-Ari Lundell katsoo, että kokoomuksen sekava liberaalipolitiikka ja linjattomat puoluejohdon lausunnot ovat tehneet tehtävänsä Vantaalla. Kiinteistöveron nosto sekä suunnittelussa oleva ratikka siirtävät monia äänestäjiä perussuomalaisille.
Weckmanin ja Virkamäen siirtyminen perussuomalaisiin vaikuttaa olennaisesti Vantaan kuntavaaliasetelmiin. Lundell toivottaakin molemmat tervetulleiksi puolueeseen.
Lundellin mukaan kokeneiden vaikuttajien siirtymisellä perussuomalaisiin alkaa jo olla valtakunnallistakin merkitystä.
– Nyt on jännittävät vaalit tulossa kaikin puolin, ja uusimpien gallupien mukaan lopputulos on todella pienestä kiinni.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pekka Virkamäki Markku Weckman ökyhankkeet omakotitaloasuminen Valtuusto Liberalismi Isänmaallisuus Kuntavaalit Kai-Ari Lundell Arvot Vantaa Kiinteistövero perussuomalaiset Jussi Halla-aho Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset jatkaa gallupien kärjessä – kannatusta tulee nyt tasaisesti kaikilta ryhmiltä ja kaiken ikäisiltä

Antikainen kannustaa ihmisiä lähtemään ehdolle ja äänestämään perussuomalaisia: ”On aika tuulettaa valtuustot ympäri maata ja potkaista vihervasemmiston tukipuolue keskusta ulos”

Erikoislääkäri luopui 1977 ottamastaan SDP:n jäsenkirjasta ja liittyi perussuomalaisiin – syynä demareiden omaksuma linja siitä, että valkoinen heteromies on kaikkeen syyllinen

Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä veropolitiikka on karvasta myrkkyä, etenkin omakotitalossa asuville autoilijoille

Maahanmuutto maksaa yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta ja se on pois kaikesta muusta – ”Kuntavaaleissa äänestäjä valitsee, kannattaako se tätä vai perussuomalaista linjaa”

Vantaalla jopa 62 prosenttia pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea – harvempi kuin joka kolmas käy töissä

HS-gallup: Perussuomalaisilla ainoana puolueena yli 20 prosentin kannatus – SDP kannatuskyselyn suurin pudottaja

Grönroos: Kuntavaaleissa päätetään, laitetaanko yhteiset varat suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviin asioihin vai turhiin tai jopa haitallisiin menoihin

Ennakkoäänestys alkoi tänään – puoluesihteeri Grönroos: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto vallitsevalle politiikalle – muut puolueet lupaavat kuun taivaalta veroilla ja velkarahalla
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.