OP-Pohjola: Suomen talousnäkymät heikentyneet tuntuvasti

25.08.2014 |14:52

OP-Pohjolan suhdanne-ennuste on Suomelle kylmää luettavaa: tästä vuodesta tulisi ennusteen mukaan kolmas peräkkäinen talouden supistumisen vuosi. Lisäksi ensi vuoden kasvuennustetta on pudotettu tuntuvasti sitten maaliskuun 2 prosentista. Nyt ensi vuoden talouskasvun arvioksi on saatu vaatimattomat 0,6 prosenttia.

Ennusteen mukaan kuluttajahintojen nousuvauhti hidastuu, ja työttömyys kohoaa hiljalleen.

OP-Pohjolan mukaan vientiteollisuus ei ole saanut tuulta purjeisiin, ja kotimainen kulutuskysyntä piristyy vasta vientiteollisuuden mukana. Samalla viennin takeltelu pitää Suomen vaihtotasetta pakkasella.

Ennusteen mukaan julkistaloudenkaan tila ei kohene valtionvarainministeriön kaavailemalla tavalla.

Ennusteessa odotetaan Euroopan keskuspankin joutuvan sorvaamaan lisää poikkeustoimia vielä tämän vuoden aikana inflaatiokehityksen vaipuessa yhä lähemmäs suoranaista deflaatiota.

Myös uutistoimisto Bloombergin mukaan EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on lähempänä arvopaperien osto-ohjelmia.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää