

LEHTIKUVA
Oppositio välikysymyksessään: Hallitus epäonnistunut turvaamaan kadut – nuoriso- ja katujengirikollisuuteen puututtava muun muassa maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikan keinoin
Perussuomalaiset, kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt jättivät tänään välikysymyksen nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin.
Suomea on ravisuttanut erityisesti kuluneen vuoden aikana poikkeuksellinen väkivalta-, ryöstö- ja jengirikollisuuden aalto etenkin pääkaupunkiseudulla, mutta myös Turussa, Tampereella ja eräissä muissa Suomen kaupungeissa.
Maahanmuuttajat yliedustettuina
Itä-Uudellamaalla nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä on vuosien 2018 ja 2022 välillä kasvanut yli 40 prosenttia. Välikysymyksessä huomautetaan, että erityisesti maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat huomattavan yliedustettuina kyseisten rikosten tekijöinä. Poliisi kuvaakin katujengejä parikymppisten, jopa 95-prosenttisesti maahanmuuttajataustaisten miesten löyhiksi yhteenliittymiksi.
– Tähän haluamme puuttua kiristämällä merkittävästi maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikkaa. Perussuomalaisilla on laaja toimenpidelista maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi ja rikospolitiikkamme saattamiseksi järkevälle tasolle. Nythän sille nauravat rikolliset itsekin. Maahan tarvitaan selvä suunnanmuutos. Poliitikkojen on lopetettava hyssyttely ja aina vain uusien kotouttamistoimien vaatiminen. Suomessa nähdään selvästi, että ne eivät toimi, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa.
Kovia ja pehmeitä keinoja
Puheenjohtajat nostavat huonoksi esimerkiksi Ruotsin, jossa rajuista jengiväkivaltaisuuksista on kärsitty jo pitkään.
– Maahanmuutto ei saa aiheuttaa uhkaa turvallisuudelle eikä maamme hyvinvoinnille. Nyt Suomi on kuitenkin jo Ruotsin tiellä. Ruotsissa on eniten kuolemaan johtavaa aseväkivaltaa koko Euroopassa. Varoittavasta esimerkistä ei ole opittu mitään, vaikka perussuomalaiset ovat vuosikausia tästä aiheesta puhuneet, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi.
– Suomi ei saa ajautua Ruotsin tielle. Jengirikollisuuden torjumiseksi on käytettävä määrätietoisesti rinnakkain sekä kovia että pehmeitä keinoja. Esimerkiksi lastensuojelu, perheiden tukipalvelut, poliisien määrä ja rikoksista määrättävät rangaistukset on laitettava kuntoon. Lisäksi humanitaarisen maahanmuuton ja kotoutumisen säännöksiä on tiukennettava pohjoismaiselle tasolle, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma sanoo.
– Kokoomus on varoittanut nuoriso- ja katujengirikollisuuden noususta jo pitkään. Esitimme helmikuussa joukon sekä ennaltaehkäiseviä että korjaavia keinoja ilmiön torjumiseksi. Olennaista on myös koulujen, nuorisotyön, sosiaalipalveluiden ja poliisin sujuva yhteistyö ja tiedonkulku, hallintovaliokunnan Mari-Leena Talvitie (kok.) lisää.
Tilanteeseen puututtava nopeasti
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen korostaa, että poliisi ei yksin pysty kehitystä katkaisemaan, vaan tarvitaan eri viranomaisten tehokasta yhteistyötä.
– Tämä edellyttää riittäviä toimivaltuuksia ja resursseja. Esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten toimivaltuuksia tulee lisätä, jotta nuorten rikolliseen ja väkivaltaiseen käytökseen voidaan tehokkaasti puuttua. Perheet tarvitsevat tukea suoriutuakseen kasvatusvastuusta, sillä syrjäytymisen juuret ovat usein jo varhaisessa lapsuudessa, toteaa Räsänen.
– Jos asiaan ei nopeasti puututa, niin Ruotsin kaltainen tilanne on pian myös meillä, Räsänen jatkaa.
Tässä asiassa ei kannata ottaa mallia Ruotsista
Samoilla linjoilla on Liike Nytin kansanedustaja ja puheenjohtaja Harry ”Hjallis” Harkimo.
– Meidän kannattaa ottaa mallia Ruotsista monessa asiassa, mutta tässä asiassa ei. Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä on lähiöitä, joihin edes poliisi ei uskalla katujengien takia öisin mennä.
– Suunta on Suomessa valitettavasti sama. Tähän on puututtava, ja tähän on puututtava heti, täydellä teholla ennen kuin se on liian myöhäistä, Harkimo linjaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mari-Leena Talvitie kriminaalipolitiikka katujengit maahanmuuttajataustainen rikollisuus väkivaltarikollisuus Ruotsin tie Harry Harkimo nuorisorikollisuus jengiväkivalta oppositio Maahanmuuttopolitiikka Riikka Purra Ville Tavio Pia Kauma Päivi Räsänen Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta välikysymys: Katuväkivalta räjähtänyt käsiin – hallitus ei halua puhua juurisyystä eli haitallisesta maahanmuutosta

Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta maahanmuutosta – perussuomalaiset esittää listan toimia ilmiön kitkemiseksi: ”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulos maasta”

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi

Perussuomalaiset vaati eduskunnassa hallitusta puuttumaan katuväkivaltaan ja jengirikollisuuteen – keskustan ja vasemmistoliiton ministereitä alkoi naurattaa

Välikysymys eduskunnassa – aiheena katuväkivalta ja jengirikollisuus (suora lähetys)

Perussuomalaiset vaatii velvoittavaa kotouttamispolitiikkaa Tanskan malliin: ”Suomen suunta on käännettävä”

Perussuomalaiset: Hallitus on epäonnistunut kansalaisten turvallisuudesta huolehtimisessa – ”Sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on suoraan yhteydessä jengirikollisuuteen”

Purra esitti epäluottamusta: Suomalaiset ovat kyllästyneet haittamaahanmuuton ongelmiin, mutta hallitus ei edelleenkään kehtaa myöntää nuoriso- ja katurikollisuuden juurisyitä

Ruotsissa ammuttiin hengiltä 63 ihmistä vuonna 2022 – taustalla vuosikymmenten poliittiset virheratkaisut
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.















