

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Packalén kysyy al-Holin evakuoinneista: Miten lasten kansalaisuus on selvitetty?
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tom Packalén on jättänyt kirjallisen kysymyksen, joka koskee muun muassa kansalaisuutta ja ulkoministerin erityisedustajan toimivaltaa Syyrian al–Hol-leiriltä evakuoitujen kahden orpolapsen asiassa.
Ulkoministeriö tiedotti joulukuussa 2019 noutaneensa al-Holin leiriltä kaksi alle 7-vuotiasta orpolasta. Lapset ovat tietojen mukaan syntyneet Syyrian sota-alueella ja asuneet elämänsä Syyriassa Isisin kalifaatissa. Lapsilla on eri isä. Heidän kantasuomalainen äitinsä on mediatietojen mukaan kuollut. Äidin kuoleman jälkeen lapsista ovat huolehtineet leirillä olevat suomalaisnaiset.
Julkisuudessa ei ole ollut tietoa, oliko kyseiset orpolapset ilmoitettu Suomen väestörekisteriin, mikä olisi edellytys kansalaisuuden saamiselle.
Olivatko lapset suomalaisia?
Tom Packalén pyytää selvitystä muun muassa siihen, miten lasten kansalaisuus on selvitetty ja millaisin oikeuksin ja vastuin ulkoministerin erityisedustaja teki evakuointipäätöksen.
Packalénin mukaan valtioneuvoston periaatepäätös linjaa, että leiriltä voitaisiin evakuoida vain suomalaisia lapsia. Hänen mukaansa on jäänyt epäselväksi, olivatko kaksi orpoa suomalaisia ja kuultiinko heidän perheenjäseniään tai läheisiään prosessissa.
Ristiriitaista tietoa
Packalén haluaa selvyyden myös siihen, voiko Suomen viranomainen, tässä tapauksessa ulkoministerin erityisedustaja tuoda Suomeen lapsen, joka on toisen maan kansalaisen tai jolla ei ole Suomen kansalaisuutta. Ja jos voi, mihin lakiin toiminta ja viranomaisen toimivalta tällöin perustuu.
– Valtioneuvosto ja ulkoministeriö ovat antaneet al-Holin tilanteesta valitettavan vähän, ja myös ristiriitaista tietoa verrattuna median kautta vuodettuihin tietoihin. Tilannetieto kotiutuksesta on sekavaa. On syntynyt myös lainsäädännöllisiä sekä ulkoministerin ja ulkoministerin erityisedustajan toimivaltaan liittyviä epäselvyyksiä. Toivon saavani kirjallisella kysymyksellä selvyyttä asioihin, Packalén sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkoministetiö evakuointi tiedottaminen al-Hol viranomaiset Suomen kansalaisuus lapset perussuomalaiset Tom Packalén hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miten varmistetaan, että al-Holin leiriltä noudettavat ovat suomalaisia? Isis-lapsista ei välttämättä ole virallisia rekisteritietoja – äidit voivat estää dna-testauksen

Purra ulkoministerin al-Hol-hankkeesta: ”Vihreiden oma operaatio, joka vietiin niin pitkälle, että muut eivät enää voineet muuta kuin peesata”

Immonen Isis-perheiden hakemisesta: Suomi ei ole mitään velkaa näille henkilöille – he eivät ole tervetulleita Suomeen

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Packalén: Piilotellaanko al-Hol-sumuverhon takana uusia lainopillisia ongelmia?

Al-Holin perheiden sukulaisuussuhteita on hyvin vaikea todentaa

Rantanen kysyy al-Holin leirin tilanteesta: ”Ei saa unohtua muun keskellä”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














