

Piirtäjän näkemys Salah Abdeslamista oikeussalissa. / LEHTIKUVA
Pariisin terroristi: ”Ei mitään henkilökohtaista” – Bataclanin terrori-iskua puidaan nyt oikeudessa
Pariisin vuoden 2015 terrori-iskua käsitellään nyt oikeudessa lähes kuusi vuotta tapahtuneen jälkeen. Yhdeksästä iskuihin osallistuneesta Isis-terroristista vain yksi on saatu oikeuden eteen. Jättioikeudenkäynnin odotetaan kestävän yhdeksän kuukautta. Oikeudenkäynti on osaltaan myös terapiaa koko Ranskan kansalle.
Marraskuussa 2015 Pariisissa tehtiin useiden terrori-iskujen sarja. Isis-terroristit iskivät Bataclan-konserttisalin lisäksi jalkapalloareenalle ja useisiin ravintoloihin eri puolilla kaupunkia. Iskut vaativat yhteensä 130 kuolonuhria. Niihin osallistui yhdeksän Isis-terroristia.
Iskuista epäilty Salah Abdeslam ehti paeta Belgiaan, jossa hänet vangittiin muutamia kuukausia myöhemmin. Yli viisi vuotta kestäneen tutkintavankeutensa aikana hän ei ole sanonut kuulustelijoilleen juuri mitään, kertoo Sky News.
Kosto Ranskan ilmaiskuista Isis-kohteisiin
Keskiviikkona alkaneessa oikeudenkäynnissä Abdeslam vihdoin avautui Pariisin terrori-iskujen taustoista. Hän kertoo, että iskut tehtiin kostona niistä ilmaiskuista, joita Ranska oli tehnyt Isis-järjestöä vastaan Syyriassa ja Irakissa.
– Me taistelimme Ranskaa vastaan ja kohdistimme hyökkäyksemme Ranskan siviiliväestöön. Siinä ei ollut mitään henkilökohtaista heitä vastaan, Salah Abdeslam selitti oikeudessa.
Tuloksena oli Ranskan historian vakavin väkivallanteko toisen maailmansodan jälkeen. Kuolleita oli 130 ja haavoittuneita oli useita satoja.
Useimmat terroristit kuolivat itsemurhaiskuissa
Iskuihin osallistuneista terroristeista useimmat kuolivat itsemurhapommituksissa tai tulitaistelussa poliisin kanssa. Abdeslam on ainoa varsinaisiin iskuihin osallistuneista, joka jäi henkiin. Hän kyyditsi kolme itsemurhapommittajaa jalkapalloareenalle ja jatkoi sitten autolla matkaa paikkaan, jossa hänen piti tehdä oma itsemurhaiskunsa metroasemalle.
Abdeslam väitti muuttaneensa mielensä viime hetkellä. Poliisin teknisen tutkinnan mukaan hänen itsemurhaliivinsä ei ollut toimintakuntoinen, joten on mahdollista, että hän yritti räjäyttää itsensä ja siinä epäonnistuttuaan pakeni kotikaupunkiinsa Brysseliin. Hänen lisäkseen oikeuden edessä on parikymmentä syytettyä, joita epäillään eri asteisesta avunannosta terrori-iskuihin.
Jättioikeudenkäynti on osa kansakunnan surutyötä
Pariisin oikeustalon tiloja on jouduttu remontoimaan jättioikeudenkäyntiä varten. Oikeudenkäyntiin osallistuu 300 juristia ja asianomistajia on 1800. Nämä pari tuhatta ihmistä ovat iskuissa haavoittuneita tai iskuissa kuolleiden omaisia.
Oikeudenkäynnissä on tarkoitus antaa jokaiselle uhrille ja omaiselle mahdollisuus päästä kertomaan oma tarinansa oikeuden edessä. Pelkästään näihin asianomistajien kuulemisiin on varattu viisi viikkoa. Jättioikeudenkäynnissä on siis osaltaan kyse koko kansakunnan surutyöstä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kuinka varmistetaan, ettei Afganistanista Suomeen evakuoiduilla henkilöillä ole yhteyksiä terroristijärjestöihin?

Europarlamentti selvitti kansalaisille tärkeitä asioita: Suomalaiset haluavat rikolliset kuriin – muualla Euroopassa vallitsee ilmastoahdistus

Kalliit sotarikosoikeudenkäynnit Suomessa jatkuvat – Meri: ”Onko edessämme oikeudenkäyntivyöry?”

Halla-ahon puhe meni Ohisalon tunteisiin: Sisäministeri kirjoittaa outoja someväitteitä vähemmistöryhmien kimppuun hyökkäämisestä ja terrorismista – omatkin seuraajat oikovat virheitä

Immonen: Väestö muuttuu maahanmuuton seurauksena – ”Tämän Hesarikin myöntää, paitsi silloin, kun se ei sovi omaan agendaan”

Isis-naisten ja lasten noutamisesta kertynyt veronmaksajille jo liki 300 000 euron lasku – ulkoministeriö kieltäytyy kertomasta, miten rahat on käytetty

Ainutlaatuiset kuvat Syyriasta: Kotiin palanneen Isis-äidin väittämä ”normaali arki” oli todellisuudessa lapsisotilaita ja päättömien ruumiiden kanssa poseeraamista

Le Pen järjestäisi Ranskan presidenttinä kansanäänestyksen maahanmuutosta

Brittiparlamentaarikon murha oli islamistinen terrori-isku – tappaja oli aiemmin deradikalisaatio-ohjelmassa
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












