

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Helsinki: Lintukodon viimeiset hetket – Suomi-neito on vakavasti uhattuna
Terroristi iski eilen Tukholman keskustassa ajamalla kuorma-auton Ahlensin tavarataloon. Ainakin neljä kuoli ja kymmeniä loukkaantui. Kuluvalla viikolla Pietarin metrossa tehtiin terroristien pommi-isku. Terroritekoja on tapahtunut myös Lontoossa, Berliinissä ja Nizzassa.
– Terrorismi hirmutekoineen vyöryy koti Suomea vääjäämättömästi. Todennäköistä on, että tulevaisuudessa iskut kohdistuvat Suomeen ja Helsinkiin, Perussuomalainen Helsinki ry:n puheenjohtaja Markku Saarikangas varoittaa.
– Suomalaiset ovat puolustaneet maatamme kalliilla hinnalla, mutta pitäneet sen turvallisena, miehittämättömänä sekä itsenäisenä. Viimeiset 20 vuotta vallassa olleilta sukupolvilta turvallisuuden merkitys näyttää unohtuneen, ja avaamalla rajamme sekä yhteiskuntamme kaikille, he ovat saattaneet Suomen sisäisen turvallisuuden suureen vaaraan.
Vihervasemmisto päästäisi kaikki Suomeen
Saarikangas toteaa, että erityisesti vihervasemmisto on päästämässä maahamme kaikki halukkaat tulijat, lähtömaasta huolimatta tai vaatimatta tulijalta edes suunnitelmaa siitä, millä tavoin Suomessa aikoo tulla toimeen.
– Suomesta lähteneiden ja tänne muualta tulevien ISIS-järjestön taistelijoiden määrä Suomessa kasvaa koko ajan.
– Suomen lakeja ei enää kunnioiteta. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden osalta poliitikot, kirkko ja anarkistit tukevat laittomuuksia auttamalla tätä joukkoa. Viime viikolla vihreiden poliitikot, puheenjohtaja Ville Niinistö eturintamassa, lisättynä vasemmistoliiton Li Anderssonilla, perusteettomasti protestoivat Afganistanin palautuslentoja. Palautusten vastustajat jopa estivät hälytysajoneuvojen kulkua.
Terrorismille vapaa toimintakenttä
Poliisin mukaan lennolle osallistuneet olivat kaikki aikuisia miehiä, ja he lähtivät ilman mitään vastarintaa.
– Yksikään heistä ei halunnut tavata esimerkiksi maahanmuuttoavustajaansa tai kansainvälisen pakolaisjärjestön edustajaa Kabulissa. Ilmeisesti mukaan saatu palautusraha sekä lukuisat taulutelevisiot, kännykät ja muut luksustuotteet myös helpottivat kotiinpaluuta, Saarikangas sanoo,
– Sallimalla laittomat leiriytymiset ja muun anarkistisen, lakeja kunnioittamattoman toiminnan, annamme anarkialle sekä terrorismille vapaan toimintakentän. Annamme myös kanavan jatkaa seksuaalista häirintää ja muuta kielteistä toimintaa. Perussuomalaiset eivät halua turvatonta yhteiskuntaa!
Kontrolloimattoman maahanmuuton vaarat
Saarikangas toivoo, että Tukholman tapahtuma avaa suomalaisten silmät näkemään ja ymmärtämään kontrolloimattoman maahanmuuton aiheuttaman vaaran.
– Pelko on ase johon terroristit luottavat. Me emme anna pelon saada yliotetta. Helsingin perussuomalaiset ajavat kaikkia Suomen asukkaita arvostavaa elämäntapaa järjestäytyneessä yhteiskunnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kuorma-auto väkijoukkoon Tukholmassa – useita kuollut

Vastaanottokeskuksen edustalla riehuneen ja poliisia häirinneen papin esimies: ”Viranomaisen vastustaminen ei ole hyväksyttävää – käymme tämän asian läpi”

Viranomaisraportti: Muslimiveljeskunta rakensi verorahoilla Ruotsiin salaisen, rinnakkaisen yhteiskunnan

Soini: Emme voi alistua raukkamaisen terrorismin edessä

Teuvo Hakkarainen: Viimeistään nyt päättäjien täytyy herätä – isku Suomessa vain ajan kysymys
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














