

Perussuomalainen Nuoriso: Elpymisrahastosta kansanäänestys kuntavaalien yhteyteen
Perussuomalainen Nuoriso vaatii, että EU:n elpymisrahastoon osallistumisesta järjestetään kansanäänestys kuntavaalien yhteydessä. Järjestö muistuttaa, että syksyllä kansanäänestystä vaativa kansalaisaloite sai vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ennätysajassa ja kannatusilmoitusten keräys keskeytettiin asian kiireellisyyden vuoksi.
Perussuomalaisen Nuorison hallitus vetoaakin nyt Sanna Marinin hallitukseen, että se aloittaisi tarvittavat lainvalmistelut välittömästi, jotta kansanäänestys mittavasta paketista voidaan järjestää.
– Marinin hallitus on törkeällä tavalla ohittanut tukipakettia koskevan kansalaiskeskustelun, asiantuntijoiden näkemykset ja jopa eduskuntakeskustelun. Pääministeri Sanna Marinia ei liiemmin nähdä puolustelemassa pakettia eduskunnan keskusteluissa eikä väittelemässä asiantuntijoiden kanssa, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
– Silti hän on Brysselin yössä solminut sopimuksen, jolla suomalaisten rahoja ryöstetään Euroopan alisuoriutujille miljardeja euroja! Paketille on saatava kansan mandaatti, minkä vuoksi kansanäänestyksen järjestäminen on välttämätöntä.
Elpymisrahasto sitoo Suomen velkaunioniin
Elpymisrahasto muuttaa Euroopan unionin luonnetta ja rakenteita perustavanlaatuisilla tavoilla ja sitoo Suomea yhä tiiviimmin velka- ja tulonsiirtounioniin. Ennen eduskuntavaaleja 2019 ei ollut tietoa, että EU:ssa ryhdytään valmistelemaan näin massiivisia tulonsiirtoja, jotka poikkeavat unionin perussopimuksista. Perussuomalainen Nuoriso katsoo, että eduskuntakäsittelyä elvytyspaketista ei yksinkertaisesti voida käydä ilman kansanäänestystä.
– Kuntavaalien yhteydessä järjestettävä kansanäänestys olisi paras tapa hallitukselle saada selville, mitä mieltä suomalaiset paketista ovat. Viime syksyn ja alkutalven aikana kävi hyvin selväksi, että Marinin hallitus yrittää tukahduttaa keskustelun elpymispaketista kaikin mahdollisin keinoin, kertoo järjestön 1. varapuheenjohtaja Laura Jokela.
– Kansalaisaloitteestamme käyty keskustelu eduskunnan täysistunnossa suoritettiin vähin äänin, eikä pääministeri Marin vähemmän yllättäen edes osallistunut keskusteluun. En halua, että Suomi sitoutuu maksamaan muiden maiden virheistä, enkä halua elää maassa, jonka budjettisuvereniteetti viedään käsistä. Tästä syystä vaadimme kansanäänestystä elpymisvälineestä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom velkaunioni Elpymisrahasto Tukipaketti Tulonsiirtounioni Laura Jokela Sanna Marin Kansanäänestys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-nuorison Bergbom kommentoi koulukampanjaa: ”Saimme useita kertomuksia nuorilta, jotka ovat kokeneet syrjintää, halveksuntaa, kiusaamista ja tönimistä”

Tuputtavatko opettajat oppilaille omia poliittisia näkemyksiään? PS-nuorison Miko Bergbom vastaa videohaastattelussa

PS-nuoriso kysyi kouluopetuksen puolueellisuudesta ja somemyrsky nousi – Opetusalan ammattijärjestö myöntää nyt: ”Ylilyönnit opetuksessa olleet mahdollisia”

Valuuttaliittojen vaihtoehdot: Tulonsiirrot tai hajoaminen

Elvytyspaketin Suomen osuus vähenee jatkuvasti – Reijonen: ”Miten hupenevat rahat käytetään?”

PS valmistautuu välikysymykseen EU:n tukipaketista – hallitus pitää pakettia edelleen Suomen edun mukaisena

Perussuomalaiset ympäristövaliokunnassa: EU:n elvytyspaketti ja ”vihreä siirtymä” sammuttavat Suomesta viimeisetkin valot

Opposition nuorisojärjestöt: Koronanyrkki perustettava vihdoinkin

Perussuomalainen Nuoriso: HX-hanke vietävä maaliin saakka
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












