

SU
Perussuomalaiset esittää uudessa ohjelmassaan toimenpiteitä suomalaisen elämänmuodon ja sivistyksen puolustamiseksi
Perussuomalaiset on julkaissut tänään laajan suomalaisuusohjelman, jonka keskeisenä tavoitteena on suomalaisen kansakunnan, kulttuurin ja elämänmuodon puolustaminen ja yksilöä kunnioittava kielellisen yhteenkuuluvuuden parantaminen.
Suomalaisuusohjelmaa esitteli tänään Tuumaustunnilla Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja, tohtori Ilmari Rostila.
Ohjelma jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä, kansalaisuutta ja kansakuntaa käsittelevässä osassa todetaan, että suomalaisuus on suomalaisten historiaa ja tulevaisuutta sekä näiden tulkintaa. Kansa ei voi elää ilman kertomusta siitä, ”mistä tulemme, keitä olemme ja minne olemme menossa”.
Suomalaisuusohjelma nojaa von Goethen ajatukselle, jonka mukaan ihminen tarvitsee juuret ja siivet.
– Sen vuoksi, ja siihen liittyen kansakunta ja suomalainen kulttuuri on meille niin tärkeää. Juuret maadoittavat meidät paikkaan kotina: siihen kuuluvat paikka, ihmiset, yhteenkuuluvuuden ajatukset, tunteet ja kokemukset, yhteinen historia ja muisti. Se tekee Suomesta meidän kotimaamme, Rostila sanoo.
Siivet-viittauksella tarkoitetaan länsimaisen sivistysperinnön ajattomia arvoja: totuus, kauneus ja hyvyys.
– Ne ylittävät ajan ja paikan, eivätkä kasva paikasta materiana, vaan vaativat henkistä ja hengellistäkin elämää. Länsimaiseen sivistysperintöön ei kuulu se, että ihminen olisi kohde, objekti, jota järjestelmä voi välineellistää. Ihminen on vapaan tahdon omaava, itseisarvoinen olento, jota tulee kunnioittaa.
Omaa kulttuurista perintöä ei pidä kieltää
Kansakuntaan ja kulttuuriin kohdistuu tänä päivänä erilaisia uhkia, kuten uudenlainen totalitarismi, jonka taustalla on byrokraattinen, vaaleilla valitsematon koneisto. Esimerkkejä tästä ovat EU ja somejätit. Totalitarismin vaaroista historia tarjoaakin useita synkkiä esimerkkitarinoita.
Uhkana Rostila mainitsee myös teknokraattisen tiedeuskon, jossa ihmisen tarkastelu objektina ja välineenä ulotetaan ihmisen kaikkiin kysymyksiin. Uhkaan liittyy myös relatiivisuuden ehdottomuus.
Rostila nostaa esille huolen siitä, että nykyään länsimaissa on menossa maailmanlaajuinen, kulttuurinen virtaus, johon kuuluu oman perinnön kieltäminen, eläminen tässä ja nyt niin, että kaikki se, mitä on aiemmin ollut, voitaisiin pyyhkiä pois ja aloittaa ”puhtaalta pöydältä”.
– Se on vaarallinen tie, koska me emme saa kieltää omaa perintöämme eli sitä, että me olemme osa sitä sukupolvien ketjua, joka tämän maan on rakentanut. Jokaiselle nuorelle tuleekin antaa mahdollisuus liittyä sukupolvien ketjuun, vaikka ketju onkin viime vuosikymmenien aikana hieman hapertunut. Siksi tarvitaan perussuomalaista suomalaisuusohjelmaa.
Myös kulttuurillisia ja kielellisiä rinnakkaisyhteiskuntia synnyttävä maahanmuutto on uhka kansakunnalle. Haasteen riittää muodostamaan maahanmuuttajien suuri määrä suhteessa suomalaisiin.
Kansallista ajattelutapaa ja kulttuuria on tuettava
Miten perussuomalaiset sitten puolustaa suomalaista kansakuntaa ja kulttuuria? Suomalaisuusohjelmassa esitetään ensimmäisenä toimena kansallisen ajattelutavan tukeminen ja suomalaisuuden tukeminen myönteisenä ajatuksena. Rostila huomauttaa, että tässä keskeinen merkitys on koululaitoksella.
– On tärkeää kiinnittää huomiota, miten suomalaisuudesta puhutaan ja mitä siitä ajatellaan. Isänmaa menetetään ensin ajatuksissa, koska sellaista ei voi puolustaa, mitä ei koeta tärkeäksi.
Perussuomalaiset haluaa myös puolustaa akateemista vapautta, joka on tieteellisen toiminnan ydin. Jos yliopistoissa aletaan katsoa, että tietyt mielipiteet ovat vääriä, eikä niitä voi esittää, suunta on huono.
– Yliopistojen tulisi olla se paikka, jossa kaikkein tarkimmin vahditaan sitä, että mielipiteitä ja ajatuksia ei kielletä, vaan niistä keskustellaan.
Jokainen ihminen on yksilö
Perussuomalaiset on myös sananvapauspuolue, ja tähän liittyen perussuomalaiset haluaa jatkossakin puolustaa yhteiskunnassa sananvapautta elämänmuotomme keskeisenä tekijänä.
– Yhteiskunta rakentuu sille, että ihmiset uskaltavat ajatella, ja sanoa mitä ajattelevat, Rostila muistuttaa.
Suomalaisuusohjelmassa perussuomalaiset myös linjaa, että jatkossa on torjuttava ”intersektionaalisen feminismin” ja ”rakenteellisen rasismin” teorioihin liittyvät poliittiset vaikuttamispyrkimykset muun muassa hallinnon työntekijöiden toimintaan.
– Jokainen ihminen on yksilö ja persoona, eikä vain jonkun ihonvärin kantaja tai yksinomaan sukupuolen edustaja.
Lue perussuomalaisten Suomalaisuusohjelma kokonaisuudessaan tästä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansakunta sukupolvet Suomalaisuusohjelma rakenteellinen rasismi koululaitos rinnakkaisyhteiskunta intersektionaalinen feminismi kulttuuriperintö Totalitarismi historia yhteiskunta Kansalaisuus Ilmari Rostila Sananvapaus perussuomalaiset Suomalaisuuden liitto maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmisto ja kokoomus väläyttävät turvapaikkojen myöntämistä venäläisille – perussuomalaisille ei käy: ”Itäraja voidaan ja se täytyy sulkea ensisijaisena toimenpiteenä, kun tilanne kärjistyy”

Cancel-kulttuuri ja woke juuttuivat vastavoiman puristukseen Suomessa ja Ruotsissa – kansallismielisten puolueiden nuorisokannatus kasvaa

Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille yli miljoona euroa STEA-rahaa – Suomalaisuuden Liitolle ei heru euroakaan valtiolta

Perussuomalaiset: Ideologisessa tasa-arvoselonteossa ei osata päättää edes sitä, montako sukupuolta on olemassa

Helsingin Sanomat johdattelee lukijoitaan uskomaan, ettei woke-ilmiötä ole olemassa

Perussuomalaiset vaatii pakkoruotsista luopumista – ehdoton ja aukoton ruotsin pakollisuus ei vastaa suomenkielisten tarpeita

Leena Meri haluaa eroon pakkoruotsista: ”Kuulostaa kamalalta, että pakko ja pakottaminen olisivat osa suomalaista identiteettiä”

Some täyttyi älämölöstä, kun perussuomalaiset vaati ruotsin kielen opiskelua vapaaehtoiseksi – RKP-ministerillä meni heti tunteisiin

Sananvapaus on turvattava – perussuomalaiset haluaa uudistaa rikoslain kiihottamisrikoksen ja uskonrauhan rikkomista koskevat pykälät
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää