Tagi: Ilmari Rostila

MATTI MATIKAINEN

Sananvapaus on Suomen perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu kansalaisen perusoikeus. Sananvapaudella on keskeinen merkitys kansanvaltaan perustuvan järjestelmän kaikessa toiminnassa ja turvaamisessa. Suomen Perustan tänään julkaistussa Some, sananvapaus ja vihapuhehysteria -kirjassa kuitenkin osoitetaan, miten sananvapauden rajoittamisen valtaa on vähitellen siirtynyt yksityisille yrityksille, joiden sensuuritoimien motiivit ja tavoitteet ovat hämärän peitossa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten vaatimuksesta vuoden 2015 hallitusohjelmaan kirjattu kielikokeilu, jonka puitteissa pieni määrä koululaisia oli tarkoitus vapauttaa pakollisesta ruotsin opiskelusta, näyttäisi olevan kuivumassa kokoon. Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Ilmari Rostila näkee kokeilun epäonnistumiselle useita syitä.  Lue lisää >

Emeritusprofessori Ilmari Rostila Tampereelta valittiin Suomalaisuuden Liiton uudeksi puheenjohtajaksi. Lauantaina 18. marraskuuta pidetyssä syyskokouksessa järjestö myös kiitti pitkästä puheenjohtajuudesta yhdeksän vuoden jälkeen luopunutta Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhoa. Yhteiskuntatieteiden tohtori Ilmari Rostila on tehnyt työuransa Tampereen yliopistossa sosiaalityön ja hyvinvointipalvelujen professorina ja toiminut muun muassa Tampereen yliopiston Porin yksikön johtajana. Hänet tunnetaan myös Vapaa...  Lue lisää >