

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomi joutumassa muiden maiden maksumieheksi
Perussuomalaiset vaati tänään suullisella kyselytunnilla, ettei Suomi lähde mukaan EU:n uusiin tukipaketteihin. EU-komissio julkisti eilen uuden velkapaketin, joka sisältää 500 miljardia lahjarahaa ja 250 miljardia lainaa. Ehdotuksen mukaan Suomi maksaisi paketista merkittävästi enemmän kuin saisi avustuksina takaisin.
Kansanedustaja Vilhelm Junnila kysyi, aikooko hallitus hyväksyä komission ehdotuksen ja sysätä velkaisten EU-maiden laskun suomalaisten maksettavaksi.
– Italia saisi 82 miljardia euroa tukia, Espanja 77 miljardia, Ranska 39 miljardia ja Kreikka 23 miljardia. Suomi saisi miljarditolkulla vastuita muiden veloista ja tuista. Tämän on loputtava! Suomen talous ei kestä, eikä kestä Suomen kansakaan.
Valtionvarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) epäili, ettei paketti tule menestymään sellaisenaan.
– Eilen tuli tuo 2 000 sivua käsittelevä paketti. Hallitus ei ole ehtinyt pakettia käsitellä ja muodostaa kantaa. Tiedämme kuitenkin perusteet, joita siellä haetaan, yllättynyt Kulmuni vastasi.
Suomi voi estää paketin toteutumisen
Velkapaketin hyväksyminen edellyttää yksimielisyyttä jäsenmailta. Suomi voi estää paketin toteutumisen tai jättäytyä sen ulkopuolelle.
– Italiassa veronkierron hinta on 190 miljardia euroa. Ajatelkaa, että Suomi maksaisi jo ennen koronaa talouttaan heikosti hoitaneiden jäsenmaiden velkoja. Maiden, joilla on vaikeuksia saada edes omia kansalaisiaan maksamaan veroja!
Junnila tiedusteli miten paketti kannustaa Italiaa välttämättömiin menoleikkauksiin ja mitä hallitus vastaa suomalaisille, jotka maksavat nykyiset ja tulevat verot joita hallitus suunnittelee.
– On keskeistä että tehdään uudistuksia. Meillä on myös omasta takaa uudistuksia tekemättä, jotta selviämme isosta lainataakasta joka Suomelle tulee jo nyt kun elvytämme, Kulmuni kierteli.
Ruotsi sanoi yhteisvastuulle ”ei”
Junnilan mukaan kansalaisten on hyvä tietää, ettei Suomi vastustanut yhteisvastuuta Ruotsin tavoin.
– Vaikka lahjaraha muuttuisi kokonaan lainaksi, olisi suomalainen veronmaksaja silti vastuussa. Kosmeettinen vastikkeellisuus ja ehdot eivät nyt riitä, Junnila muistutti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- miljardit EU-tukipaketit Elpymisrahasto yhteisvastuut Katri Kulmuni jäsenmaat veronmaksajat suomalaiset Vilhelm Junnila Suomi Ruotsi perussuomalaiset hallitus talous EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU-tukipakettien yhteissumma nousee biljooniin – Koskenkylä: Eduskunnan selvitettävä paketin laillisuus Suomen perustuslain kannalta

Halla-aho EU-tukipaketeista: ”Komission esitys on taas yksi osoitus siitä, että laeilla ja säännöillä ei ole mitään merkitystä”

PS-kansanedustajat: EU-komission 750 miljardin elpymisrahasto on avoimen valtakirjan lahjarahaa – ”Suomen tilanne on nyt vakava”

Halla-aho: On aivan sama, rahoitetaanko elpymisrahastoa jäsenmaksujen korotuksella vai verotuksella – ”Suomalainen maksaa laskun joka tapauksessa”

Antikainen: ”Ei senttiäkään EU:lle!”

Meri: Liittovaltiota valmistellaan perussopimuksia kiertämällä – Suomi jälleen maksajan roolissa

EKP imuroi kaiken Italian uuden nettovelan yhteiseen piikkiin – Vähämäki: Laittavat pohtimaan euroalueesta eroamista

Hallituksen työllisyystavoitteet puutaheinää – työelämän murros jo käynnissä

PS: Suomen julkisen talouden tila on järkyttävä – ”Velkaa on otettu hyvinä aikoina ja huonoina otetaan vielä enemmän”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









