Artikkeli kuva

SEPPO HUHTA

Perussuomalaiset puolustavat turkistarhausta: Kansalaisaloite ei mene läpi

05.03.2013 |17:23

Eduskunta sai tänään käsiteltäväkseen ensimmäisen kansalaisaloitteen. Aloitteessa vaaditaan turkistarhauksen kieltämistä Suomessa. Aloitteen allekirjoitti 69 381 kansalaista.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, jolle kansalaisaloite virallisesti luovutettiin,  lupasi että aloitteeseen suhtaudutaan erityisellä vakavuudella, koska se on historiallinen olemalla ensimmäinen laatuaan.

Eduskunnan pikkuparlamentin kansalaisinfossa järjestetyssä tilaisuudessa kävi kuitenkin ilmi, ettei ainakaan tämä eduskunta kiellä turkistarhausta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner totesi omassa vastauksessaan, että perussuomalaiset suhtautuvat myönteisesti turkistarhaukseen laillisena elinkeinona. Samalla hän kuitenkin painotti, että turkistarhaajien on tehtävä kaikki mahdollinen eläinten elinolojen parantamiseksi.Ruohonen-Lerner myös muistutti, että viime vuonna turkiselinkeino tuotti valtiolle 12 miljoonan euron verotulot.

Tärkeä elinkeino

Suomi saa vientituloja turkisviennistä satoja miljoonia euroja vuodessa. Turkistarhauksen parissa työskentelee kaikkiaan noin 6 000 suomalaista – pääosin Pohjanmaalla.

Kansalaisinfossa paikalla olivat kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat. Perussuomalaisten lisäksi turkistarhauksen jatkamista puolsivat keskustan, RKP:n, kokoomuksen, SDP:n ja kristillisten eduskuntaryhmät. Aloitetta turkistarhauksen kieltämiseksi puolestaan kannattivat vihreät ja vasemmistoliitto.

Tämä merkinnee hyvin todennäköisesti sitä, ettei aloite etene valiokuntakäsittelyä pidemmälle, ja sinnekin puhemiesneuvosto lähettänee sen vain siksi, että kysymys on ensimmäisestä 50 000 allekirjoittajan rajan ylittäneestä kansalaisaloitteesta.

 

SEPPO HUHTA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
4.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä

15.04.2025 |08:34
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi

14.04.2025 |13:01
6.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
10.
Suomen uutiset logo

SDP vaatii lähivaalien jälkeen ”reilumpaa” politiikkaa, eli löyhempää talouskuria sotealueille – Miko Bergbom muistuttaa karuista tosiasioista

15.04.2025 |08:51

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää