

Ryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (kesk.) tiedotustilaisuudessa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen eduskuntatalolla Helsingissä 23. heinäkuuta 2020. / LEHTIKUVA
Perussuomalaisilta julkilausuma: Eduskunta koolle valtioneuvoston tiedonantoa varten
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä esittää julkilausumassaan eduskunnan koolle kutsumista EU-neuvottelutuloksen takia. Perussuomalaiset korostavat, että pääministeri Sanna Marin ei saa valtiopäivien istuntotaukoa hyväksikäyttäen pyrkiä ohittamaan vallankäytössään eduskuntaa, joka toimii kansan valitsemana korkeimpana päättävänä elimenä.
Julkilausuma kokonaisuudessaan:
Käynnissä olevat tapahtumat ovat historialliset ja niillä on kauaskantoiset seuraukset niin EU:n liittovaltiokehityksen kuin Suomen talouden kannalta.
EU:sta ollaan tekemässä entistä selkeämmin tulonsiirtounioni, jossa taloutensa paremmin hoitaneet maat laitetaan maksumiehiksi huonommin taloutensa hoitaneille.
Suomalainen veronmaksaja laitetaan kirjaimellisesti omilla korkeilla veroillaan rahoittamaan muiden maiden matalamman verotuksen.
EU on ottamassa näitä tulonsiirtoja varten ensimmäisen yhteisen velkansa ja perustamassa itselleen uuden verotusoikeuden.
Suomi uhkaa luisua julkisessa keskustelussa totuudenjälkeiseen aikaan, jossa totuutta EU:n toiminnasta vääristellään. Samalla oikeusvaltioperiaate on Suomessa uhattuna.
Pääministeri Marin on todennäköisesti perustuslakia rikkoen ja perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 16/2020) oikeudelliset reunaehdot ohittaen toiminut oikeudellisesti kestämättömällä tavalla. Perustuslakivaliokunta on myös edellyttänyt EU:n uudesta suunnasta laajaa kansalaiskeskustelua. No-bailout -säännön rikkomisen on katsottu aiemmin olleen vastoin EU:n perussopimuksia. Se on myös vastoin Marinin hallitusohjelman omaa kirjausta.
Hallitus on asettanut muiden EU-maiden edun oman maansa edun edelle.
Elämme moniäänisessä demokratiassa ja hyvä niin – samalla ymmärrämme, että moni tukee hallituspuolueita vaikka mitä tapahtuisi. Politiikassa voi ajautua poteroihin, mutta periaatteellinenkaan tuki tietylle puolueelle ei saa mennä totuuden edelle. Mustaa ei saa valkoiseksi. Suomea viedään EU:ssa kuin litran mittaa.
Kutsumme koko Suomen kansan yhdessä puolustamaan oikeudenmukaisuutta, itsenäisyyttä ja omaa demokratiaamme.
Kaikki meille tärkeät asiat kuten vanhustenhoito tai koulutus, alistettiin toissijaiseksi EU:n solidaarisuuden käsitteen alle – solidaarisuuden, mikä tällä kertaa tarkoittaa Etelä-Euroopan kriisimaiden ja Keski-Euroopan pankkien etua.
Esitämme, että eduskunta kutsutaan pikaisesti koolle valtioneuvoston tiedonantoa varten, jotta koko eduskunta voi käydä keskustelun tilanteesta ja että myös oppositiota kuullaan.
Suomen maatalous ei tule hyötymään elvytyspaketista mitään, vaan tuella kompensoidaan aiempia leikkauksia. Sitä paitsi Suomi maksaa rahoituskauden aikana lisää EU-nettomaksuja vähintään 700 miljoonaa ja saa takaisin vain 500 miljoonaa maaseudun kehittämiseen.
Vientimme ei hyödy elvytysvälineeseen maksetusta miljardeista merkittävästi. Pikemmin tämä hyödyttää Saksan teollisuutta ja Ranskan pankkeja.
Kyseessä on suuri ja monimutkainenkin kokonaisuus. Kilpailukykymme heikkenee, kun Suomi joutuu todennäköisesti tekemiensä lahjoituksiensa vuoksi nostamaan entisestään korkeaa veroastettamme entisestään. Tämä vain siksi, että joudumme maksamaan miljardeja Etelä-Euroopan maille ja takaamaan lainoja.
Mikäli pääministeri Marin ei tahdo saattaa näin historiallista päätöstään pikimmiten koko eduskunnan käsiteltäväksi, se paljastaa hallituspuolueissa vallitsevan arvomaailman.
Jos hallitus ei tahdo eduskuntaa koolle, Suomen demokratia uhkaa siirtyy askeleen huolestuttavampaan suuntaan.
Euroopan parlamentti on tänään kutsuttu istuntoon keskustelemaan tilanteesta ja näin tulee toimia myös Suomessa.
Pääministeri ei saa valtiopäivien istuntotaukoa hyväksikäyttäen pyrkiä ohittamaan vallankäytössään eduskuntaa, joka toimii kansan valitsemana korkeimpana päättävänä elimenä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Helsingissä 23.7.2020
Katso video tiedotustilaisuudesta, jossa Ville Tavio esittelee julkilausuman:
Youtube, 15 min, 3 sek.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









