

PS ARKISTO
Perussuomalaisten Peltokankaan syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on hylätty: ”Oikeus voitti – tällä kertaa”
Perussuomalaisten kansanedustajan ja puolueen 2. varapuheenjohtajan Mauri Peltokankaan saama syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on hylätty Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Kansanedustaja Mauri Peltokangasta vastaan nostettiin syyte hänen kirjoituksistaan sosiaalisessa mediassa, jossa syyttäjän mukaan Peltokangas panettelee ja solvaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Kirjoituksissa arvosteltiin laittomasti maassa oleskelevia kielteisen turvapaikan saaneita henkilöitä.
Peltokangas kiisti syytteen perustellusti, ja käräjäoikeus toteaakin päätöksessään, ettei kirjoituksia voida pitää teonkuvauksen tarkoittamalla tavalla panettelevina tai solvaavina ja että syyte on hylättävä.
– Kun otetaan huomioon, että kyse on poliittisesta puheesta eli sananvapauden ytimessä olevasta kirjoituksesta, minkä lisäksi tahallisuuden osalta on otettava huomioon laillisuusperiaatteen vaatimus rangaistussäännöksen ennakoitavuudesta, käräjäoikeus katsoo, että Peltokankaan kirjoitusta ei ole rikoslain 11. luvun 10 §:n tarkoittamalla tavalla pidettävä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia panettelevana tai solvaavana, käräjäoikeuden arvioinnissa todetaan.
Rikoslain pykälää täsmennettävä
Peltokangas on tyytyväinen päätöksen ja toistaa puolueen vaatimuksen rikoslain selkeyttämisestä.
– Oikeus voitti – tällä kertaa. Rikoslain pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on hyvin ongelmallinen. Yksilö ei enää välttämättä voi edes tietää, milloin hän mahdollisesti syyllistyy rikokseen arvostellessaan esimerkiksi haitallisen maahanmuuton aiheuttamia lieveilmiöitä. Tällainen laki ei ole käyttökelpoinen, Peltokangas huomauttaa.
Perussuomalaiset on vaatinut pitkään, että kiihottaminen kansanryhmää nykymuodossaan poistetaan rikoslaista.
– Esimerkiksi väkivallalla uhkailu tai siihen yllyttäminen ovat muutenkin rikoksia, kuten niiden kuuluukin olla. Oikeiden rikosten ehkäisemiseksi ei kuitenkaan tarvita epäselviä ”kiihottamislakeja”.
Puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) kommentoi asiaa Twitterissä: ”Sananvapaus voitti tällä kertaa.”
Sananvapaus voitti tällä kertaa.
Mauri Peltokangas on syytön, totesi Pohjanmaan käräjäoikeus.
(Kuva viime perjantailta, kun olimme jälleen lähdössä kierrokselle. Ja lähdemme muuten tulevanakin.) pic.twitter.com/WhPCyS8Sqz
— Riikka Purra (@ir_rkp) December 15, 2021
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hylkäys rikoslaki syyte haittamaahanmuutto Sosiaalinen media Käräjäoikeus Mauri Peltokangas Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Riikka Purra Turvapaikanhakijat Sananvapaus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Hallitusohjelma on suora kutsuhuuto koko Afrikan mantereelle ja kolmansien maiden elintasosurffareille

Peltokangas: Ovatko kehitysapurahat menneet korruptoituneiden virkamiesten hyvinvointiin ja heimopäälliköiden Jeeppeihin?

Peltokangas: Hallituksen haluttomuus laittomien siirtolaisten palauttamiseen kotimaihinsa on sylkemistä oman maan heikompiosaisten päälle

Peltokangas: Hallitus suunnittelee vihapuheeseen puuttumista – ”Mitään konkreettista selitystä, mitä vihapuhe tarkoittaa, ei mainita””

Mauri Peltokankaalta erittäin rajut moitteet: ”Hallitus on kansan selän takana tuonut terroristijärjestöön kuuluneita aikuisia ihmisiä Suomeen”

Peltokankaan vapauttava tuomio on poikkeuksellinen tappio valtakunnansyyttäjälle uran loppumetreillä

Suomen Perusta tutki: Suurten teknologiayritysten valta uhkaa sananvapautta

Tynkkynen valittaa tuomiostaan korkeimpaan oikeuteen
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















