

LEHTIKUVA
Perussuomalaisten Purra, Halla-aho ja Peltokangas: Piikki on auki – ”Hallitus ei luovu hankkeistaan eikä maailmanparantamisesta edes kriisioloissa”
Perussuomalaiset katsovat, ettei hallituksen ratkaisua rahoittaa koronaviruksen aiheuttamat miljardien eurojen menolisäykset yksinomaan velkarahalla voida pitää vastuullisena ratkaisuna. Perussuomalaisten mukaan valtion menoja tulisi siksi kyetä priorisoimaan.
Perussuomalaiset haluavat vähentää menoja toissijaisista ja vähemmän tärkeistä kohteista kuten Suomelle taloudellisesti haitallisesta maahanmuutosta.
Hallintovaliokunnan jäsenet Riikka Purra, Jussi Halla-aho sekä Mauri Peltokangas jättivät asiasta eriävän mielipiteen julkisen talouden suunnitelmaan. Heidän mielestään etusijalle tulisi asettaa suomalaisten terveys ja toimeentulo sekä työpaikkojen ja yritysten selviytyminen.
– Arvioni on, että koronaepidemia on poistanut viimeisenkin tulpan hallituksen suureellisilta hankkeilta ja rajattomalta velanotolta. Rahaa tuntuu olevan, ja maksua mietitään sitten toiste. Oppositio ei saanut lausuntoon minkäänlaisia, edes maltillisia kuntatalouden katastrofaaliseen tilanteeseen puuttuvia näkemyksiään. Mitään ei tarvitse priorisoida, mitään ei tarvitse leikata, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Purra ihmettelee.
Pakolaiskiintiö nollaan, sisäiset siirrot seis
Purra arvioi, että erittäin suuret menoleikkaukset tai veronkorotukset ovat edessä viimeistään muutaman vuoden päästä. Vesa Vihriälän selvitysryhmän raportin mukaan taloutta pitää tasapainottaa 7,5-10 miljardia euroa vuodessa.
– En ymmärrä hallituksen jääräpäisyyttä pitää kiinni hallitusohjelmasta ja maailmanparantamishankkeista tällaisessa tilanteessa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho huomauttaa, että kehitysmaista tulevan maahanmuuton aiheuttamat kustannukset ovat huomattavat. Tästä syystä perussuomalaiset esittivät lausuntoon toivetta kansallisen pakolaiskiintiön lakkauttamisesta ja turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen lopettamisesta sekä haittamaahanmuuton houkutustekijöiden poistamisesta.
– Valitettavasti hallituspuolueet ja kokoomus eivät tukeneet näitä esityksiä. Tämä ei toki tullut yllätyksenä, Halla-aho kuittaa.
Miljardien kustannukset velaksi
Turvapaikkaperusteisen ja muun pääasiassa kehitysmaista saapuvan maahanmuuton kustannukset yhteiskunnalle lasketaan Suomessa miljardeissa. Suurimmat kustannukset syntyvät sosiaaliturvan käyttämisestä.
Perussuomalaiset katsovat, että Suomesta tulee tehdä nopealla aikataululla epähoukutteleva maa sellaiselle maahanmuutolle, joka heikentää huoltosuhdetta ja rasittaa taloutta.
– Kaikki haitalliseen maahanmuuttoon liittyvät houkutustekijät pitää poistaa. Koska maahanmuutto vaikuttaa haitallisesti myös sisäiseen turvallisuuteen, voidaan turvapaikka- ja maahanmuuttolainsäädäntöä kiristämällä vähentää tätäkin ongelmaa. Hallitus ja kokoomus eivät kuitenkaan halunneet kohdentaa varoja suomalaisten terveyteen ja turvallisuuteen, vaan jatkaa naivia ja vastuutonta hulluttelua suomalaisten kustannuksella, Peltokangas jyrähtää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- veroeurot lempihankkeet koronakriisi toissijaiset menokohteet menolisäykset hallintovaliokunta haittamaahanmuutto Pakolaiskiintiö Mauri Peltokangas Riikka Purra Hallitusohjelma hallitus talous Jussi Halla-aho kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho sisäministeri Ohisalolle: ”Aiotteko jatkossa olla vähemmän hyväuskoinen nyyhkytarinoiden edessä?”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja tuhannen ja yhden turvapaikanhakijan tarinoita – Purra: Loppu turvapaikkateatterille

Hallitus kasvattaa alaikäisinä Suomeen tulleiden tukia – Rantanen: ”Kriisinkin keskellä turvapaikanhakijoille esitetään lisää etuja”

Perussuomalaiset ihmettelevät Ohisalon linjaa – Huhtasaari: ”Turvapaikanhakijat menevät kaiken muun edelle, vaikka olisimme konkurssissa”

Miksi Suomen köyhät elättävät Irakin rikkaita, pohtii Pauli Vahtera – ”ei ole millään mittarilla kehitysapua tarvitseva maa”

Taloustieteen emeritusprofessori Virén: Koronakriisin jälkeen sopeutus vain menoleikkauksin

Halla-aho vappupuheessaan: ”Julkisesta rahankäytöstä otettava löysät pois ja kaikki resurssit on tulevina vuosina sijoitettava suomalaisen työn ja yrittämisen puolustamiseen”

Rajavalvonta tepsii – monikansallinen rikollisjoukko jäi kiinni rajalla

Kuntaliitto: Vieraskielisen väestön määrä yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











