Artikkeli kuva

JUSSI NUKARI

Plokipaastolta palannut Soini: ”Ylen sekoilu on ollut piinallista katsottavaa”

12.12.2016 |15:19

Kolmen viikon bloggauspaastolta palannut Timo Soini (ps.) pistää taas tekstiä tulemaan tuttuun tyyliinsä.

– Kotimaan politiikassa on viime aikoina tapahtunut paljon. Pidin paussia kannanotoista. Plokipaastollakin olin, vaikeaa se oli, mutta linja piti, Soini kirjoittaa.

 

Soinin mukaan YLE:n sekoilu on ollut piinallista katsottavaa.

– Paljon on ollut puhetta mediasta ja Ylestä. Turha on peiliä syyttää, jos naama on vino. Minä olen nuoruudessani ollut Suomen Uutisten politiikan erikoistoimittaja kuusi vuotta. Ei mediaan voi vaikuttaa, itseensä ja käyttäytymiseensä voi. Ylen sekoilu on ollut piinallista katsottavaa. Äänesi kuulen, auttaa en voi.

Ruben Stiller on toimittaja, jolla on tunteet. Hänenkin pakkikalustolle tuli Pressiklubissa rajat. Ylen annista tuli Ylen anto.

Toimittajat pysyköön lesteissään

Poliitikon ja toimittajan välinen eron pitäisi Soinin mukaan olla selvä:

– Poliitikko päättää asioista ja toimittaja kirjoittaa siitä, mitä poliitikko on päättänyt tai on päättämässä, päättämällä ainoastaan siitä, mistä kirjoittaa, ei itse asiasta.

Soini muistuttaa, että perussuomalaisten politiikkaan vaikuttavat ainoastaan puolueen jäsenet. Ulkopuolinen painostus on torjuttava.

– Kaikki painostus on torjuttava niin kuin nykyisin tavataan hokea. Historiasta tutuksi tullut UKK-menetelmä (=uhkailu, kosto, kiristys) ei tehoa.

Soini toteaa, että populismista melskataan ymmärtämättä siitä juuri mitään.

– Kaikki ei ole kultaa, mikä kimmeltää. Minä en vastusta tai kannata populismia vaan toteutan sitä Perussuomalaisista lähtökohdista.

Vakaa Suomi

Vaikka Suomen politiikassa sattuu ja tapahtuu, hän kiittelee kuitenkin maan poliittista vakautta.

– Harva maa on poliittisesti yhtä vakaa kuin Suomi. Edes Euroopassa.

Virossa poliittinen karuselli pyörii nopeammin:

– Naamat vaihtuvat tiuhaan ministeripöydässä. Virolla on neljäs ulkoministeri minun kaudellani. Tärkeä maa meille.

Tänään maanantaina Soini osallistuu EU-maiden ulkoministerikokoukseen Brysselissä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
6.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
9.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille

10.03.2026 |14:50

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää