

Kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps) tapasi mediaa eduskunnassa Helsingissä keskiviikkona 30. marraskuuta 2016. / Mikko Stig
Kimmo Kivelä: Ylen toimintatapoja täytyy selvittää
Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä (ps.) katsoo, että Yleisradion toimintatapoja pitää tarkastella uudelleen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tapauksen vuoksi. Suomen Kuvalehden mukaan pääministeri oli hiljentänyt Ylen suun Terrafame-kaivosfirmaa koskeneessa uutisoinnissa.
Kivelän mukaan syytös on niin vakava, että se pitää tutkia.
Kivelä otti asiaan kantaa keskiviikkona keskusteltuaan sitä ennen Ylen uutistoiminnan vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen kanssa. Keskustelu oli yksityinen eikä Kivelä avaa sen sisältöä tarkemmin.
– Totta kai tämä on vakava asia sinänsä, että tällaisia on, mutta ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Talon sisällä tästä on pakko käydä jälkikeskustelua, tämä on sen mittaluokan asia, Kivelä totesi.
Journalistiset periaatteet
Mikä olisi tutkinnan kärki – pääministerin painostus vai jokin muu, kysyi Suomen Uutiset Kivelältä.
– Varmaankin journalistiset periaatteet. Varmaankin tässä keskustellaan siitä, missä määrin esimies käyttää esimiehen valtaa ja jäädäänkö viipymään yksittäisiin uutisaiheisiin miten kauaksi, Kivelä totesi.
Onko Ylen toiminnassa ollut asiassa jotakin sanomista?
– Minä en lähtisi tässä nyt sanomaan mitään enempää. Aikalisä on tässä viisautta, Kivelä totesi.
Hallintoneuvostoa ei koolle
Kivelä ei näe syytä kutsua hallintoneuvostoa koolle Sipilän tapauksen pohjalta.
– Ei ole tällä hetkellä mitään sellaista syytä, vaikka tällaista on väläytelty ja olen itsekin miettinyt sitä, mutta en ainakaan toistaiseksi näe sitä tarpeelliseksi, Kivelä totesi.
Kovin tarkkaan hän ei kuitenkaan Yleä neuvoisi hallintoneuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa.
– On hieno asia, että hallintoneuvoston ja journalistisen työn välillä on ero, Kivelä korosti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sipilä: En saanut mahdollisuutta vastata väitteisiin

Plokipaastolta palannut Soini: ”Ylen sekoilu on ollut piinallista katsottavaa”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













