

LEHTIKUVA
Poliisikansanedustaja: ”Raiskattua ei lohduta, jos sanotaan yksittäistapaukseksi”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja pitkän poliisiuran tehnyt Veera Ruoho on erittäin huolissaan siitä, että turvapaikanhakijoihin kohdistuvat rikosepäilyt ovat lisääntyneet merkittävästi syksyn aikana.
Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona, että pelkästään marraskuussa on ilmennyt noin sata seksuaalista ahdistelutapausta, joissa epäillään tekijäksi turvapaikanhakijoita.
– Uutinen ei ole yllätys minulle. Turvapaikanhakijoista suurin osa on nuoria miehiä ja heillä on seksuaaliset tarpeet. He tuovat mukanaan kulttuurin, jossa naisten asema on heikompi kuin meillä Suomessa, Ruoho sanoo.
Joka 4-5 raiskaaja ulkomaalainen
Joka neljäs tai viides raiskausrikoksen tekijöistä on ulkomaalainen. Poliisi on kirjannut tänä vuonna noin kymmenen rikosilmoitusta raiskauksista, joista epäillään turvapaikanhakijoita.
Ruoho on tehnyt sekä turvapaikkatutkintaa että maastakarkoitusesityksiä. Hän on myös kuullut uransa aikana lapsia, jotka on raiskattu.
– Uhria eikä omaisia lohduta, jos sanotaan, että raiskaukset ovat kuitenkin vain yksittäistapauksia. Mielestäni yksikin raiskaus on liikaa. Ulkomaalaiset ovat yliedustettuina raiskaustilastoissa. Nyt on pakko vahvistaa poliisin resursseja, sillä saahan maahanmuuttovirastokin lisää 750 henkilöä lisää hakemusten käsittelyyn.
Vanhemmilla on hätä
Ruoho on saanut paljon yhteydenottoja lasten turvallisuuden puolesta pelkääviltä vanhemmilta, jotka kertovat erilaisia esimerkkejä seksuaalisesta häirinnästä.
– Seksuaalisävytteiset huutelut hyvinkin nuorille tytöille on yleistä silmäniskuineen. Olennaista on kuitenkin se miten erilaisten lähestymisyritysten kohteeksi joutunut kokee tilanteen. Kannustan ilmoittamaan poliisille aina, jos kokee tilanteen epämiellyttäväksi. Kyllä poliisi osaa ratkaista ylittyykö kynnys aloittaa tutkinta.
Kansalaiset vihaisia
Raiskaus- ja ahdistelutapaukset ovat saaneet ihmiset suutuksiin.
– Ymmärrän, että kansalaiset ovat vihaisia, ja meidän kansanedustajien on otettava ihmisten reaktiot vakavasti. Yksi valtiovallan tärkeimpiä tehtäviä on kansallisen turvallisuuden takaaminen ja yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Siinä työssä kannan vastuuni vakavasti, Ruoho painottaa.
Yhteenottoja vastaanottokeskuksissa
Raiskausten ja ahdistelutapausten tutkinnan lisäksi poliisia on työllistänyt viime kuukausina vastaanottokeskuksissa tapahtuvat eriasteiset yhteenotot. Poliisi aikoo tiedottaa turvapaikanhakijoiden rikollisuudesta vielä tällä viikolla ja se on Ruohon mielestä oikea linja.
– Tosiasioita ei pidä hyssytellä ja poliisi toimii oikein kertoessaan rikoksista. Kansalaisilla on oikeus saada tietoa siitä, että mihin suuntaan turvallisuus kehittyy Suomessa.
Pariisin iskuissa turvapaikanhakijoita
Noin kolmasosa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista saa myönteisen päätöksen turvapaikasta. Kielteisen päätöksen saaneilla on edessä heidän palauttaminen lähtömaihin.
– Pariisin marraskuisen terroristi-iskun tekijöiden joukossa on kaksi turvapaikanhakijaa. On tärkeää, että turvapaikkatutkinta tehdään mahdollisimman nopeasti ja tiedetään millaisia henkilöitä meillä on maassa.
– Palautuksissa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Palautukset toimivat ennaltaehkäisevästi kun turvapaikanhakijoiden lähtömaissa huomataan, että tänne ei voi jäädä ilman perusteita.
Ruohon mielestä turvapaikkatutkinnassa voisi käyttää nykyistä enemmän perustelua, jossa turvapaikkahakemus katsotaan ilmeisen perusteettomaksi. Silloin kielteisen päätöksen saaneen henkilön palautusprosessi on nopeampi.
Ihmissalakuljetus kuriin
Arviolta joka toinen turvapaikanhakija tulee nykyään Euroopan unionin alueelle ihmissalakuljettajien matkassa. Ruohon mukaan viranomaisilla riittää työtä salakuljetuksen kitkemisessä.
– Pakolaisten hätä on rikollisille iso bisnes. Esimerkiksi terroristijärjestö Isis rahoittaa toimintaansa sen avulla. Ihmissalakuljetuksen torjumisessa tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä esimerkiksi tiedustelutietojen vaihdossa eri maiden kesken. Myös suhteet Venäjään täytyy pitää kunnossa, jotta yhteistyö itärajan valvonnassa pitää, Ruoho toteaa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-naiskansanedustajat: Kuka puolustaa Suomen naisia ja tyttöjä?

Nuoria tyttöjä ahdisteltu – turvapaikanhakijoiden käytös pelottaa Saarijärvellä

Eerola: ”Mitä enemmän Lähi-idästä ja Afrikasta tulee maahanmuuttajia, sitä enemmän raiskaukset lisääntyvät”

Tapanilassa vammaisen uhrin kimppuun käynyt raiskaaja paljastui turvapaikanhakijaksi

PS-kansanedustajalta lakialoite: Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava automaattisesti

Eerola: Kansalaisilla on oikeus saada tietoa turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista

Eerola turvapaikanhakijoista: Pois Suomesta, jos rikot lakia

Ruoho: Seksuaalinen ahdistelu virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi – ei olisi enää asianomistajan käsissä

Joka kolmas raiskattu on ulkomaalaisen uhri – Apulaispoliisipäällikkö: ”Ahdisteluista jääty kiinni jopa verekseltään poliisille”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Huumoria Yleisradion tapaan: luontotoimittaja ehdottaa persujen siirtoa Afrikkaan nauttimaan mieleisestään maisemasta
Ylen toimittaja leukailee verkostoitumispalvelu Linkedinissä, että jospa kaikki perussuomalaiset siirrettäisiin pysyvästi Afrikan köyhille alueille. Ehdotus saa somessa arvoisensa vastaanoton.

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin
Eläkkeet muodostavat noin neljänneksen julkisen talouden noin 160 miljardin euron kokonaismenoista eli noin 40 miljardia euroa. Valtion työntekijöiden eläkkeet maksetaan valtion talousarviosta. Julkisen talouden alijäämän vuoksi julkisia menoja on pakko karsia, siksi eläkejärjestelmänkin tulee osallistua talkoisiin, kirjoittaa tekniikan tohtori, kansantaloustieteilijä ja valtiovarainministerin talouspoliittinen erityisavustaja Jussi Lindgren.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













