

PS ARKISTO
Poliisitaustainen kaupunginvaltuutettu kyllästyi poliisikollegoiden löysäilyyn Mannerheimintien blokanneita anarkisteja kohtaan: ”Päätin juuri pistää eläkepaperit sisään”
Anarkistiryhmä Elokapinan mielenosoitus jatkuu Helsingin keskustassa Eduskuntatalon edustalla jo toista päivää. Elokapinan anarkistit ovat leiriytyneet Helsingin pääväylälle Mannerheimintielle, jonka liikenneyhteydet ovat poikki. Perussuomalaisten poliisitaustainen kaupunginvaltuutettu Mika Raatikainen kuvaa poliisin toimintaa pelleilyksi.
Poliisilain mukaan poliisilla on oikeus hajottaa väkijoukko muun muassa siitä syystä, jos kokoontuminen on esteenä liikenteelle. Monet kansalaiset ovat kuitenkin ihmetelleet poliisin passiivista ja pidättyväistä toimintaa, sillä poliisi ei ole tehnyt käytännössä mitään poistaakseen liikenteen tukkona olevat elokapinalaiset tieväylältä.
Poliisi tiedotti tänään Twitterissä, että vaikka mielenosoituksen aiheuttamaa haittaa arvioidaan edelleen, mielenosoituksen kulkuun ei olla puuttumassa, sillä liikenteelle ja yleiselle järjestykselle aiheutettu haitta ei ole kohtuuton.
Ihmetelkööt muutaman vuoden päästä
Perussuomalaisten Helsingin kaupunginvaltuutettu Mika Raatikainen on saanut tarpeekseen poliisin välinpitämättömästä toiminnasta. Raatikainen avautuu aiheesta Facebookissa.
– Lauma hieman heikkolahjaisempia tukkii näköjään Helsingin pääväylän ja jonkun komisario whateverin mielestä kaikki on ihqusti lakien ja oikeuksien kannalta tasapainossa. No ei tasan varmasti ole. Jos joku tekee leirin keskelle ajorataa, niin poliisin tehtävä on POISTAA leiri asukkaineen ajoradalta, ei kysellä, onko tyynyt hyvin ja tuliko unilelu takkutukalle mukaan, Raatikainen kirjoittaa.
Raatikainen on siviiliammatiltaan poliisi. Hän ilmoittaa tehneensä omat johtopäätöksensä viranomaiskollegoiden löysäilystä.
– Päätin juuri pistää eläkepaperit sisään, pelleily alkaa riittää. Tulin aikanaan hommiin poliisiksi, en leperteleväksi monikulttuuriymmärtäjäksi, sosiaalityöntekijäksi, papiksi, imaamiksi tai muuksi lässyttäjäksi tai ajatuspoliisiksi tietokoneeseen. Poliisina myös lähden, pää pystyssä. Jatkakoot nämä paremmin ”tietävät” johtajamme ja ihmetelkööt muutaman vuoden päästä, miksi meni päin helvettiä. Jos osaavat, Raatikainen kirjoittaa
Ohisalo tukee anarkisteja somessa
Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho totesi tänään, että poliisin olisi syytä hajottaa Elokapinan mielenosoitus, joka häiritsee vakavasti liikennettä. Halla-aho kuitenkin arveli, ettei poliisi reagoi tilanteeseen siitä syystä, että mielenosoittajat ovat sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) suojeluksessa
– Se on ihan ymmärrettävää, kun hänen (Ohisalon) oma asennemaailmansa ja viiteryhmänsä huomioidaan, Halla-aho sanoo Verkkouutisille.
Ohisalo osoittaa somessa suoran tukensa Elokapinan performanssille. Ohisalo kirjoittaa Twitterissä itsestäänselvyyksiä ja ympäripyöreyksiä, kuten että ”rauhanomainen mielenosoittaminen on perustuslaissa turvattu oikeus”. Ohisalo samalla makeilee myös jakavansa huolen ilmastokriisistä.
Vaikka mielenosoittaminen onkin kansalaisen perustuslaillinen oikeus, liikenteen tahallinen katkaiseminen ei sitä kuitenkaan ole. Ohisalo väistää Twitter-kirjoituksessaan sen ilmeisen tosiasian, että Elokapinan ensisijaisena tarkoituksena on tukkia liikenne ja aiheuttaa haittaa kaupunkilaisille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliisilaki järjestys Elokapina anarkistit Maria Ohisalo Mika Raatikainen Mielenosoitus Turvallisuus vihreät perussuomalaiset Poliisi Jussi Halla-aho Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elokapinan emojärjestö Britanniassa kannustaa nyt aktivistejaan jättämään asuntolaina maksamatta

Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta

Halla-aho: Sisäisestä turvallisuudesta vastaavalla ministeri Ohisalolla ikävä tapa asemoitua laittomuuden puolelle

Ohisalon vastaus poliisin toiminnasta Elokapinan yhteydessä ei tyydytä: ”Onko julkisen liikenteen pysäyttäminen mielenosoituksen vuoksi hyväksyttävää?”

Elokapinan perustaja esittää ”kuulaa kalloon” länsimaiden johtajille – onko järjestö sopiva kumppani Lääkäriliitolle?

Ronkainen ja Rantanen pöyristyivät poliisin toiminnasta Elokapina-mielenosoituksessa – kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle: ”Nyt ollaan avaamassa Pandoran lipasta mielenosoitusten järjestämisessä”

Tynkkynen jätti kirjallisen kysymyksen Elokapinan lain rikkomisesta: “Ohisalo kääntää katseensa pois”

Poliisi suojelee mielenosoittajia: Miksi tämän ryhmän edessä ollaan rähmällään? – ”Sydänpysähdyksen saaneet joutuvat hengenvaaraan”

Reijonen vaatii sisäministeriltä selvitystä Mannerheimintien leiriytyjien aiheuttamista kustannuksista
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi valittu Elias Rosengrén on 26-vuotias perheenisä ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Tuulivoiman rakentaminen romahti Ruotsissa – Suomessakin buumi ohitse
Ruotsissa uuteen tuulivoimaan ei ole investoitu käytännössä laisinkaan kuluvan vuoden aikana. Myös Suomessa tuulivoimarakentaminen on selvästi hidastunut. Energiayhtiöt ovat huolissaan edullisesta sähköstä, mutta kuluttajalle se voi olla elinehto.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
















