PS-kansanedustajat: Hankintalakia muutettava – lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset saatava tietää kilpailutuksessa

24.10.2018 |14:32

On kummallista, että julkishallinnolle palveluja tarjoavien taloussotkut kyllä selvitetään, mutta esimerkiksi lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta ei saa edes kysyä, toteavat perussuomalaisten kansanedustajat ja Kansaneläkelaitoksen valtuutetut Leena Meri ja Ritva ”Kike” Elomaa.

– Lakiin julkisista hankinnoista pitää lisätä, että jos lasten ja nuorten, vammaisten tai muiden toimintakykynsä kanssa vajaakuntoisten hoitoon ja palveluihin osallistuva palvelun tarjoaja on syyllistynyt vakavaan henkeen, terveyteen tai seksuaaliseen koskemattomuuteen kohdistuvaan rikokseen, se voitaisiin ottaa huomioon jo kilpailutusmenettelyssä.

Tällä hetkellä tietoa ei saa

Kansaneläkelaitoksen valtuutettuina Elomaa ja Meri käsittelevät mm. Kelan kilpailutuksia palvelujen hankinnoissa. Tällä hetkellä kilpailutuksessa on vireillä Kelan kuntoutuksen terapiapalvelut, joita tarjotaan mm. lapsille ja nuorille.

Tällä hetkellä hankintalaki on sellainen, että vaikka palvelun tarjoaja olisi syyllistynyt vakaviin lapsiin koskeviin seksuaalirikoksiin, se ei ole peruste sulkea tarjoajaa pois kilpailutuksesta. Tällaista tietoa ei saa tarjoajalta edes kysyä.

– Siksi hankintalakiin on lisättävä pykälä, että rikos voitaisiin ottaa huomioon jo kilpailutusmenettelyssä ainakin niin kauan, kuin rikos näkyy rikos- ja sakkorekisterissä. Jätimmekin tänään hallitukselle asiasta kirjallisen kysymyksen, Elomaa ja Meri kertovat.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää