Artikkeli kuva

PS-valtuutettu Oulussa: Turvapaikanhakijoiden vierailut päiväkodeissa ja kouluissa on lopetettava

27.02.2018 |10:43

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jenna Simula ja muut allekirjoittajat vaativat valtuustoaloitteessaan, että kaupungin olisi ohjeistettava, ettei päiväkoteihin tai kouluihin tule viedä vierailemaan sellaisia henkilöitä, joiden taustoja ei varmuudella voida selvittää.

Aloitteen taustalla ovat Esikoto-hankkeen ja Suomen Punaisen Ristin järjestämät turvapaikanhakijoiden vierailut kouluihin ja päiväkoteihin, jotka ovat aiheuttaneet viime aikoina kohun sosiaalisessa mediassa.

– Sekä maahanmuuttovirasto, että poliisi ovat myöntäneet, ettei turvapaikanhakijoiden taustoja voida varmuudella selvittää. Minusta se on selvää, ettei tällaisia henkilöitä tule silloin viedä päiväkoteihin tai kouluihin, Simula perustelee jättämäänsä aloitetta.

Lasten turvallisuus edellä

Useat luottamushenkilöt ovat saaneet kielteistä palautetta turvapaikanhakijoiden vierailuista, ja keskustelu sosiaalisessa mediassa käy kuumana.

– Lasten oikeus turvalliseen päivähoitoon ja koulupäivään tulee laittaa eri tahojen järjestämien vierailujen edelle. Luottamuksen säilyttäminen kaupungin toimijoiden ja lasten vanhempien välillä on tärkeää, ja siksikin annettuun palautteeseen vierailuista tulisi reagoida, aloitteessa vaaditaan.

Valtuustoaloitteen allekirjoittivat Simulan lisäksi Matias Ojalehto (kesk.), Sirpa Tikkala (kesk.), Sebastian Tynkkynen (ps.), Juha Vuorio (ps.), Annemari Enojärvi (ps.), Veijo Väänänen (ps.) ja Junes Lokka (asy).


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää