

LEHTIKUVA
Tavio: Ulkomaalaiset miehet heti pois peruskouluista – ”Kaikille 15–18-vuotiaana esittäytyville aukoton ikätesti”
Mahdollisesti yli 20-vuotias Turun terrori-iskun tekijä oli päästetty käymään Turussa Puropellon peruskoulua vuoden ajan. Turkulainen kansanedustaja Ville Tavio (ps.) vaatii Sipilän hallitukselta nopeaa toimintaa koulujen turvallisuustason varmistamiseksi.
Ei saa päästää lasten keskuuteen
Tavio vaatii, että keskeneräisessä turvapaikkaprosessissa olevien ja kielteisen päätöksen saaneiden sekä koululuokkien normaalia ikätasoa vanhempien ulkomaalaisten päästäminen suomalaisiin peruskouluihin lopetetaan välittömästi.
– Kaikille 15–18-vuotiaana esittäytyville turvapaikanhakijoille tulee olla tehty aukoton ikätesti ennen kuin heitä päästetään lasten keskuuteen.
Vihervasemmistolainen ideologia jyllää
Perusopetusta voidaan järjestää kyseisille ryhmille vastaanottokeskuksissa tai muissa tiloissa.
– Suomalaisen yhteiskunnan turvallisuus on todellisessa syöksykierteessä, koska järkyttävä vihervasemmistolainen ideologia on päästetty kansallisen turvallisuuden edelle, Tavio sanoo.
Lasten turvallisuus vaarantunut
Haittamaahanmuuton vaikutukset ovat alkaneet näkyä useilla yhteiskunnan osa-alueilla ja kielteinen vaikutus koulumaailman turvallisuuteen on yksi huolestuttavimpia.
– Esiin tullut uskomaton tieto yli 20-vuotiaasta terroristista suomalaisessa peruskoulussa osoittaa, että lasten turvallisuus on vakavasti vaarantunut, Tavio vetoaa Sipilän hallitukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS vaatii kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa: ”On edesvastuutonta puhua pakolaiskiintiön kasvattamisesta, jos edes turvallisista maista tulevia ei saada palautettua”

Turun puukkoterroristia oli kiihotettu taistelemaan kansanryhmää vastaan

Ronkainen: Turun isku on hinta hallituksen toimista – ”Vastaanottokeskusten tilanne retuperällä”

Perussuomalaiset palasivat juurilleen: ”Huonoa politiikkaa voi muuttaa vain äänestämällä”

Aikuisia miehiä kotoutetaan suomalaiskouluissa – jopa 65 prosenttia ikätestatuista ”alaikäisistä” turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä

Tavio: Hallitus vastuussa karkotusten tehostamisesta

Tavio: Valtion on varmistettava, ettei lasten joukossa opiskele aikuisia miehiä
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














