

MATTI MATIKAINEN
PS vaatii kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa: ”On edesvastuutonta puhua pakolaiskiintiön kasvattamisesta, jos edes turvallisista maista tulevia ei saada palautettua”
Valtion ensisijainen tehtävä on pitää huolta kansalaistensa turvallisuudesta. Turvapaikkaprosessissa mukana olleen marokkolaismiehen puukotettua useita ihmisiä Turussa tässä on konkreettisesti epäonnistuttu, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa ryhmäpuheen pitänyt 3. varapuheenjohtaja Juho Erola.
Eerola muistuttaa, että hallituksella on voimassa turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma, jonka toimeenpanon myötä isku olisi ainakin ollut epätodennäköisempi.
Keinoja löytyy, poliittinen tahto puuttuu
Perussuomalaiset on koko ajan vaatinut sen täysimääräistä toteuttamista.
– Keinoja ehkäistä seuraava isku on olemassa – kyse on poliittisesta uskalluksesta ja tahdosta. Kuka kantaa poliittista vastuuta tapahtuneesta, entä epäonnistuneesta turvapaikkapolitiikasta? Eerola kysyy.
– Palautuspolitiikkaa on tehostettava muuallakin kuin periaatetasolla. Merkittävä osa kielteisen päätöksen saaneista katoaa. Nämä ihmiset muodostavat erityisen uhkatekijän yhteiskuntaamme ja ovat myös itse helposti hyväksikäytettävissä. Myös muut kielteisen päätöksen saaneet ja laittomat maassa olijat ovat riski. Vaadimme kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa siihen saakka, kunnes palautus onnistuu.
Turvallisuus tärkeämpää kuin imago
Perussuomalaisten mielestä myös kulku turvallisten maiden, kuten Ruotsin kautta, täytyy padota kokonaan.
– Mikäli EU-sopimukset, jotka liikettä rajoittavat, eivät de facto ole voimassa, tulee tarvittavat päätökset tehdä kansallisesti. Kansalaisten turvallisuuden takaaminen on tärkeämpää kuin pohjoismaisen avoimuuden imago, Eerola painottaa.
Tehokas politiikka auttaa oikeasti hädänalaisia
EU:ssa Suomen on perussuomalaisten mielestä kannatettava ja edistettävä puheenjohtaja Jussi Halla-ahon esitystä salakuljettajia avustavien järjestöjen toiminnan estämisestä.
– EU:n on kyettävä neuvottelemaan ongelma-alueiden maiden kanssa kahden- ja monenvälisiä sopimuksia, jotka patoavat vaarallisen Välimeren siirtolaisliikenteen.
– On edesvastuutonta puhua pakolaiskiintiön kasvattamisen puolesta tilanteessa, jossa edes turvallisista maista (kuten Marokosta) tulleita turvapaikanhakijoita ei saada palautettua. Tehokas ja oikeudenmukainen turvapaikkapolitiikka auttaa hädänalaisimpia ihmisiä eikä jää neuvottomaksi niiden ihmisten kanssa, joille turvapaikkaa ei kuulu antaa, Eerola sanoo.
Eerola painottaa, ettei epäonnistuneesta turvapaikkapolitiikasta tule syyttää maahanmuuttajia.
– Turun iskussa rikosoikeudellisessa vastuussa on vain tekijä(t), mutta päätöksentekijöiden ja viranomaisten on selvitettävä, miten tämä saattoi olla mahdollista ja erityisesti, miten se ei tapahdu enää koskaan.
Raha houkuttelee lisää tulijoita
Perussuomalaiset vaatii lisäksi maahanmuuton kustannusten huomioimista.
– Suora ja välitön hinta vuosilta 2015-2018 tulee olemaan noin 1,8 miljardia euroa. Päälle tulevat monet muut kustannukset, sosiaaliturvasta ja oikeudenkäynneistä lähtien.
– Nämä ovat valtavia summia, mutta jostain syystä hallitus ei edelleenkään halua käsitellä asiaa. Perussuomalaiset muistuttaa, että kyse on valinnasta ja että valtava maahanmuuttoon laitettava menoerä on jo itsessään houkutin yhä useammille siirtolaisille.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää kesäkokoustaan parhaillaan Hyvinkäällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Marokkolaisten oleskeluluvat nousussa – tänä vuonna jo 195 myönteistä päätöstä

Leena Meri: ”Harjaamisen” ja rankaisemisen aika on ohi

Halla-aho: Perussuomalaisten kantavat teemat ovat kansallinen etu ja sisäinen solidaarisuus

Meri: Helsinki lisäämässä laittoman maahanmuuton vetovoimatekijöitä – ”Ei mitään järkeä”

Tavio: Ulkomaalaiset miehet heti pois peruskouluista – ”Kaikille 15–18-vuotiaana esittäytyville aukoton ikätesti”

Perussuomalaiset palasivat juurilleen: ”Huonoa politiikkaa voi muuttaa vain äänestämällä”

Halla-aho: Ei ihme, että Suomi tuottaa väkilukuunsa nähden poikkeuksellisen paljon jihadisteja

Halla-aho toivoo, että Sipilän ehdotus on pelkkää teatteria: ”Jos ei ole, on syytä epäillä pääministerin arvostelukykyä”

Immonen vaatii toimia uskonnollisen radikalisoitumisen ehkäisemiseksi vankiloissa: ”Imaamit vierailevat ilman minkäänlaista seurantaa”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













