Perussuomalaiset piiskasivat hallitusta ankarasti sen linjasta, jossa se leikkaa kaikkein köyhimmiltä. Asiasta kysyi eduskunnan kyselytunnilla perussuomalaisten kansanedustaja Pietari Jääskeläinen.

– Kansa köyhtyy. Miksi hallitus heikentää kansalaisten toimeentuloa ja lisää köyhyyttä? Jääskeläinen aloitti.

Hän totesi kansan ostovoiman alenevan tällä vaalikaudella. Pienituloisten toimeentuloa heikentävä indeksien leikkaus on katastrofi. Muutenkin vähempiosaisia kurjistava meno jatkuu, jos tietyt puolueet nousevat vaalien jälkeen valtaan.

– Kokoomuksen suunnalta esitetään leikkauslistaa, jossa vaaditaan kansalaisten perusturvan jäädyttämistä eli leikkausta. Keskustan riveistä vielä kysyttiin, miksei leikattu myös kaikkein pienituloisimpien toimeentulotukea! Menoja on leikattava, mutta maassamme on melkein miljoona ihmistä, jotka elävät alle tonnilla kuussa. Heiltä ei saa leikata, erilaisista maailmanparannusmenoista kyllä, Jääskeläinen linjasi.

– Miksi hallitus lisää köyhyyttä leikkaamalla kansalaisten tuloja näin rajusti? Miksi leikkaukset kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin ihmisiin?

Räty: Indeksin leikkaus ei ole leikkaus

Kysymykseen vastasi sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.), joka hämmästytti kuulijoitaan vastaamalla, ettei indeksien leikkaus ole leikkaus.

– Vaikka perusturvassa on monin paikoin tilkkutäkkimäisyyttä, tämän hallituskauden aikana on tehty monia parannuksia perusturvaan, joita yhdessä olemme tehneet, Räty väitti.

– On tärkeää, että vaikeina aikoina harkitaan leikkauksia ja säästöjä tarkasti, mutta on rehellistä sanoa, ettei voi tehdä jatkuvia lisäyksiä ja elää velaksi. On rehellistä tunnustaa, että vaikeita leikkauksia tarvitaan, vaikkei kukaan tee niitä mielellään.

Rahat syydetty velkamaihin

Jääskeläinen jatkoi hiillostusta sanoen, että hallitus on suunnannut rahansa väärin: valitettavasti hallituspuolueet, myös vasemmistoliitto ja vihreät, ovat syytäneet rahat tuhansia miljoonia euroja velkamaihin ja keinottelijoille sen sijaan, että olisivat turvanneet jokaisen suomalaisen hyvinvoinnin.

– Onko oikein, että eläkeläinen, joka on elämänsä tehnyt työtä maamme menestyksen eteen, joutuu kituuttamaan niin pienellä eläkkeellä, että joutuu leipäjonoihin? Ei ole!

– Me perussuomalaiset tarjoamme vaihtoehdon, jossa eläkkeisiin ei olisi kajottu. Hallitus valitsi toisin: rahat pois eläkeläisiltä ja rahoitetaan perussopimuksen vastaisesti Kreikkaa ja muita kriisimaita. Kysyn, eivätkö eläkeläiset ole eläkkeitään ansainneet? Onko oikein, että lapsilisiäkin leikataan pienituloisilta perheiltä? Jääskeläinen kysyi.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) aloitti vastauksensa sanomalla, ettei voi yhtyä tähän tulkintaan.

– Hallitus on joutunut sopeuttamaan leikkauksien ja veronkorotusten avulla 6-8 vuotta jatkuneiden talousvaikeuksien aikana. Tavoite on luoda uutta kasvua, jotta leikkausten tie saataisiin loppumaan.

Ostovoima pienenee

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini muistutti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tänään julkaisemasta selvityksestä, jonka mukaan perusturvan varassa olevat ihmiset elävät köyhyydessä.

– Perussuomalaisten mielestä meidän pitäisi luoda sellainen sopimus, että kun kaikista pienituloisimmat, noin tuhannen euron etuutta tai tulonsiirtoa saavat ihmiset, joita on miljoona saavat esimerkiksi pientä peruspäivärahaa, kotihoidontukea ja takuueläkettä, jätettäisiin leikkausten ulkopuolelle. Kyllä me ymmärrämme, että emme voi elää yli kylkiemme, mutta jos me heiltä leikkaamme, tilanne ei parane, koska kun ostovoima pienenee, tilanne pahenee, Soini korosti.

– Kysynkin valtiovarainministeri Antti Rinteeltä (sd.), että kun ajoitte takuueläkkeen korotusta, niin kuka sen esti, kun mekin oppositiossa kannatimme sitä?

Rinne selitti, että vaalikauden aikana toimeentulotuen perusosaa ja työttömyyspäivärahan perusosaa on korotettu. Verotaulukkojen alimpia luokkia on tarkistettu ja pyritty Rinteen mukaan tekemään pienituloisia suosivaa politiikkaa.

90-luvun virheistä ei ole opittu

Perussuomalaisten kansanedustaja Hanna Mäntylä muistutti hallituksen leikanneen indeksejä 70 prosenttia, mikä heikensi kansalaisten ostovoimaa 230 miljoonaa euroa.

– Esititte, että leikkauksen vaikutus olisi vähäinen ja perussuomalaiset jättivät vastalauseen.

Hän muistutti, kuinka 1990-luvun aikana tehtiin kestämättömiä sosiaalipoliittisia päätöksiä ja leikkauksia.

– Nyt te hallituksessa toistatte täsmälleen näitä virheitä. Ihmettelen, eikö teillä ole ymmärrystä, millaisessa taloudellisessa ahdingossa ihmiset tässä taloudellisessa tilanteessa elävät, kun ei ole varaa hankkia ruokaa eikä maksaa laskuja? Miksi rankaisette niitä ihmisiä, jotka ovat valmiiksi kaikkein heikoimmilla? Miksi ette ole ottanut oppia 1990-luvun virheistä? Mäntylä kysyi.

Veli-Pekka Leskelä