

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-Naiset: Työntekijän sairaspoissaolojen kulut vaiheittain pois yrittäjältä
Perussuomalaiset Naisten varapuheenjohtaja Marja-Leena Leppänen haluaa helpotusta pienyrittäjän arkeen ja yrityksen aloittamiseen.
Arvonlisäverovelvollisuuden alaraja ylös
Erityisesti yksinyrittäjän, joiden määrä kasvaa jatkuvasti, ensimmäinen kompastuskivi on arvonlisävero. Yrittäjä on arvonlisäverovelvollinen, kun liikevaihto tilikaudessa ylittää 10 000 euroa. Kun tämä määrä ylittyy, yrittäjän on pakko lisätä verokulut käytännössä asiakashintoihin, joka taas vähentää kysyntää juuri kriittisessä aloitusvaiheessa.
– Arvonlisäveron alaraja tulisikin nostaa vähintään 30 000 euroon. Myös arvonlisäveron niin sanottua huojennusaluetta tulisi nostaa. Näin yrittäjällä olisi enemmän aikaa kehittää firmansa taloudelliseen tasapainoon ennen kuin verotus alkaa, Leppänen esittää.
– Vaikka arvonlisäveron alarajan nostaminen näyttää ensin valtion kassassa miinusta, se nopeasti loisi uusia yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja, kun yrittäjillä olisi enemmän varaa palkata väkeä. Tämä vähentäisi sosiaalitukien käyttöä ja lisäisi ansioveroja. Lopulta tulos jäisi kaikkien kannalta positiiviseksi.
Leppäsen mukaan pelkkä paperitöiden vähentyminen helpottaisi yrittäjän alkutaipaleella, kun ei joka kuukausi tarvitse laskea tilityksiä.
– Näitä tilityksiä verottaja ei jää odottelemaan, vaan on hanakasti kimpussa, jos niitä ei kuulu.
Sairastelu maksaa yrittäjälle
Toinen asia, joka rasittaa Leppäsen mielestä yrittäjiä, on sairaspäiväraha. Kun yrittäjällä on työntekijä, joka on ollut kuukauden talossa, joutuu yritys hänen sairastuessaan maksamaan heti täyttä sairasajan palkkaa. Yrittäjä maksaa tästä palkasta myös kaikki palkan sivukulut. Kela astuu kuvioihin vasta kymmenen sairaspäivän jälkeen.
– Yrittäjä voi joutua hankkimaan sijaisen, jolle myös maksaa palkan – asiakkaat eivät kuitenkaan maksa kuin normaalin hinnan, joka on sovittu. Asiakas ei odottele työntekijöiden sairaslomia.
– Yrittäjällä tulee reippaasti takkiin, mitä useammin näitä tapauksia on. Ne ovat usein alle kymmenen päivän poissaoloja, joista yrittäjä maksaa kaiken. Moni pieni yrittäjä on jopa joutunut lopettamaan toimintansa tällaisten tapausten vuoksi.
Ehdotankin, että kaikki sairauspäivärahat hoitaa Kela.
Helpottaisi työllistämistä
Leppäsen mukaan uudistuksen voisi aloittaa esimerkiksi asteittain pienyrityksistä ja yrittäjän maksamia päiviä vähentämällä.
– Lisääntyvä työllisyys ja verotulojen kasvu antavat varoja valtion budjettiin. Uudistus voisi olla merkittävä parannus yrittäjän haluun työllistää.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ottaa laajassa varjobudjetissaan kantaa muun muassa asumiseen, homeongelmaan, yrittäjyyteen, työllisyyteen, koulutukseen, hoivaan ja turvallisuuteen

Perussuomalaiset: Raha tulee taloutemme rattaisiin työstä ja yrittämisestä

PS-kansanedustajalta mielenkiintoinen idea pienyrittäjyyden helpottamiseen: ”Ideat esiin pöytälaatikosta”

Lehto: Yrityssaatavien perintäkuluille katto

Eerola: Yrittäjien puolisoiden asemaa parannettava

Savio: Valinnanvapausmalli tappaa suomalaisia pk-yrityksiä

Taksiyrittäjien taustat selvitetään, silti monella voi olla taustallaan väkivaltarikoksia: ”Herättää epäilyjä asiakkaissa”

Aktiivimalli luo murhetta myös yrittäjälle – ei ole välttämättä resursseja palkata työtöntä
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













