Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoret: Vankeusrangaistuksiin tuomitut ulkomaalaiset karkotettava

15.12.2014 |08:36

Perussuomalaiset Nuoret esittää vankeusrangaistuksiin tuomittujen ulkomaalaisten automaattista karkottamista.

– Karkotus tehtäisiin automaattisesti tuomion suorittamisen jälkeen, jos ulkomaalaislaissa määritellyt karkotuksen ehdot täyttyisivät, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Perussuomalaiset Nuoret esittää seuraavia ehtoja, jotka pohjautuvat siihen kuinka pitkään henkilö on ollut Suomessa:

Oleskelulupa on ollut voimassa yli 8 vuoden ajan (pakolaiset 7 vuotta):

Voidaan karkottaa, mikäli tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen väkivalta- tai seksuaalirikoksista, sosiaaliavustusten anomisesta väärin perustein, laittoman maahantulon järjestämisestä tai terrorismista ja sen rahoittamisesta tai siihen kouluttamisesta.

Oleskelulupa on ollut voimassa yli 5 vuoden ajan:

Voidaan karkottaa, mikäli tuomitaan yli yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai yli 6 kuukauden vankeusrangaistukseen useista rikoksista.

Oleskelulupa on ollut voimassa alle 5 vuoden ajan:

Voidaan karkottaa, mikäli tuomitaan ehdolliseen tai ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

– Rikollisten ulkomaalaisten karkottamisen ehtojen selkeä määrittely on tavallisten maahanmuuttajien etu. Vankeustuomionsa suorittaneet ulkomaalaiset eivät kuulu Suomeen, Elo painottaa.

Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää