

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-Nuoriso: Ei tehdä koululaitoksesta takaovea laittomaan siirtolaisuuteen
Perussuomalainen Nuoriso vastustaa Marinin hallituksen pyrkimystä myöntää laittomille siirtolaisille opiskelijan oleskelulupia.
Uudessa esityksessä kielteisen turvapaikkapäätöksen — siis karkotuspäätöksen saaneet voisivat jäädä maahan, mikäli he löytävät opiskelupaikan. Tämä mahdollistaisi karkotuspäätöksen kiertämisen hakemalla opiskelupaikkaa Suomesta. PS-Nuoriso näkee ehdotuksen helpottavan elintasosiirtolaisten maassaoloa suomalaisten ja ennen kaikkea suomalaisten opiskelijoiden kustannuksella.
– Hallituksen tavoite saada kielteisen turvapaikkapäätöksen jääneet maahan hinnalla millä hyvänsä näyttää jo todella epätoivoiselta. Kuten monesti aiemmin, myös tässä päätöksessä keskusta saa toimia kynnysmattona vihervasemmiston tavoitteiden toteuttamiseksi. Olisiko aika vetää johtopäätöksiä? toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
Säilöön ja palautukseen
Perussuomalainen Nuoriso vaatii hallitusta keskittymään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden siirtolaisten palauttamiseen kotimaihinsa sen sijaan, että heille rakennetaan väyliä pysyvään oleskeluun Suomessa.
Mikäli lähtömaa ei suostu vastaanottamaan omia kansalaisiaan, mallia voidaan ottaa sosiaalidemokraattisesta Tanskasta: turvapaikanhakijat pidetään kolmannessa maassa koko prosessin ajan, jolloin kielteisen päätöksen jälkeen ei ole mahdollisuutta jäädä Suomeen.
– Lienee selvää, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, joten heillä ei myöskään ole asiaa jäädä Suomeen pyörimään. Sen sijaan, että luodaan mekanismeja heidän pitämiseksi Suomessa, meidän pitäisi tehostaa heidän talteenottoa ja palautusta kotimaihinsa. Arvon pääministeri voisi ottaa mallia tähän tanskalaisilta kollegoiltaan, ehdottaa järjestön 3. varapuheenjohtaja Lauri Laitinen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- PS-Nuoriso opiskelijan oleskelulupa Lauri Laitinen Miko Bergbom lähtömaat palautukset Karkotus vihervasemmisto kielteinen turvapaikkapäätös laittomasti maassa olevat Tanska hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus esittää karkotuspäätöksen saaneille opiskelijan oleskelulupia – Tavio: ”Esitys lisää huomattavasti Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhaun kohdemaana”

Perussuomalaiset ei hyväksy laittomien siirtolaisten laillistamista: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”

Hallitus haluaa laittomasti maassa olevien jäävän Suomeen opiskelun verukkeella – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Pelottava ja katastrofaalinen esitys”

Ulkomaalaiset hakeutuvat korkeakouluihin Suomeen ja poistuvat kotimaahansa valmistumisen jälkeen – Ari Koponen: ”Tällaisenaan toiminta ei edistä Suomen etua”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















