

LEHTIKUVA
Puheet ratahankkeista todellisuuspohjalle – Mäkelä: Autoilijat väistelevät tiemonttuja onnettomuuksien pelossa
Keskustelussa liikenneväylistä kilpailee kaksi todellisuutta. On median, lobbareiden ja populistien todellisuus, jossa rakennetaan uusia oikoratoja sekä tunneleita – miljardeja eri suuntiin heitellen. Sitten on tavallisten kansalaisten todellisuus, jossa väistellään monttuja asfaltissa onnettomuuksia ja rengasrikkoja peläten. Junalla liikkuessa pitää varautua jatkuviin myöhästelyihin, kun VR:n aikatauluihin ei voi luottaa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
– Valtion budjetin suhteen vallitsee tavallisten kansalaisten todellisuus. Perusväylänpidon rahoitus on korkeintaan 1,4 miljardin vuositasolla koko maassa. Tämä riittää välttävästi väylien korjausvelan kasvun pysäyttämiseen, ei sen kaventamiseen, huomauttaa valtionvarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen Jani Mäkelä.
”Miljardeja ei ole heitellä”
Uusille hankkeille on varattu vain reilut parisataa miljoonaa vuodessa, ja nämä ovat sidottu pidemmäksi aikaa 12-vuotisilla liikennejärjestelmäsuunnitelmilla.
– Poliitikkojen tulisi kertoa tämä selvästi – miljardeja ei ole heitellä. Turun, Tampereen ja etenkin Karjalan radat kärsivät korjausvelasta. Moni olisi tyytyväinen harvemmissa paikoissa pysähtelevän tunnin junan sijaan jopa siihen puolentoista tunnin junaan, joka vain olisi ajoissa.
– Entisiäkin hankkeita on kesken – kelpaisi vaikkapa puuttumaan jäänyt puolikas Luumäki-Imatra ratahankkeen rahoista, Mäkelä toteaa.
Asiat laitettava tärkeysjärjestykseen
Mäkelä muistuttaa, että tiet ja väylät ovat kansallisomaisuutta, jota tarvitaan joka päivä ja josta meidän tulee pitää huolta.
– Asiat tulee asettaa tärkeysjärjestykseen. Vaikka totta kai kaksoisraiteille olisi käyttöä, ne ovat valtavan kalliita isoihinkin tiehankkeisiin verrattuna. Tieverkon puolella kipeässä kunnostuksen tarpeessa ovat muutkin kuin päätiet.
– Valtio kerää autoilusta niin paljon veroja, että sieltä pitää saada riittämään enemmän takaisin, Mäkelä vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tärkeysjärjestys korjausvelka liikenneväylät ratahankkeet valtion budjetti autoilijat Jani Mäkelä tiestö perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Voiko hallitus luvata, että rahat tieverkkoon löytyvät ja ettei satelliittiseurantaan perustuvaa tiemaksua valmistella?

Perussuomalaiset: Tiestön heikko kunto ja yhteyspuutteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia

Liikenteestä kerätään lähes yhdeksän miljardia suorina ja välillisinä veroina – Kotiaho: ”Miksi vain osa verokertymästä palautuu liikenneväylien hoitoon?”

Perussuomalaiset eivät hyväksy polttoaineverojen korotuksia: ”Säästäkää toimimattomasta kehitysavusta ja perukaa veronkorotus”

Junnilan lakialoite toisi auton huollot osaksi kotitalousvähennystä
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.














