

PS ARKISTO
Puisto: Suoraa tukea koronan vuoksi ongelmissa oleville pienyrityksille
Koronatoimien vuoksi ongelmissa olevia yrityksille pitää harkita tukea palkkakustannuksiin. Ei pelkkää lainaa tai lainojen takausta, vaan suoraa tukea, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto.
– Esimerkkiä voidaan hakea Englannista, joka maksaa palkat suurelta osittain ihmisille, jotka muuten joutuisivat irtisanotuiksi.
Estäisi massiivista konkurssiaaltoa
Englannin mallissa on rahallinen yläraja ja siitä 80 % prosenttia korvataan. Sitä tarjotaan tällä hetkellä kolmen kuukauden määräajaksi ja tilannetta tarkastellaan myöhemmin uudestaan. Kustannusarvio on karkeasti 1 000 puntaa per henkilö per kuukausi.
– Samanlaista mallia pitää harkita Suomessa ainakin yksityisen sektorin pienemmille firmoille, joihin poikkeustila erityisesti koskee. Vaikka se maksaa julkiselle taloudelle, kassavirran ehtyminen yrityksistä johtaisi massiiviseen korkurssien ja työttömyyden aaltoon ja on paljon pahempaa, Puisto kirjoittaa Facebookissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- talousvaikeudet koronavirus tuki Yritykset Konkurssi Sakari Puisto Englanti perussuomalaiset työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Hallitus velkaannuttaa tai kaataa pienyrittämisen – ”Haisee demarille”

Lundén: Yritykset lomauttavat työntekijöitään, ihmisillä kova hätä – ”Apua tarvitaan nyt eikä vasta valtavan paperisodan jälkeen”

Veikko Vallin: 90-luvun laman painajainen ei saa toistua koronan takia – yrittäjät ja heidän perheensä erityisessä vaarassa

Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”

Sheikki Laakso vaatii yrittäjien tukemista – varoittaa karuista seurauksista, ellei näin toimita

Politico: Itävallan hiihtokeskuksesta koronavirus levisi pitkin Eurooppaa – ahneuden ja vastuuttomuuden seuraukset näkyvät maailmalla

Junnila: Matkailu- ja ravintola-alalle sulkupäätös toiminnan turvaamiseksi

Saksalainen tutkimuslaitos: Saksan talous voi pakittaa yli 20 prosenttia – satojen miljardien lasku

Junnila esittää 5,9 miljardin euron tukipakettia pk-yrityksille
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














