

PS ARKISTO
Purra: Hallituksen nollattava pakolaiskiintiö – ”Ukrainalaisten auttaminen on tärkeää”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaatii, että Ukrainan sodan vuoksi valtio nollaa niin sanotun pakolaiskiintiön, jonka kautta Suomeen saapuisi tänäkin vuonna toista tuhatta pakolaista kolmansista maista.
Riikka Purra perustelee vaatimusta valtiontaloudellisilla syillä ja sillä, että perinteisesti pakolaisstatuksella Suomeen saapuvien ja Ukrainasta sotaa pakoon lähtevien välillä on eroa.
– Ukrainasta pakenee sodan jaloista naisia ja lapsia. Miehet jäävät puolustamaan maataan. Myös Suomi on tarjonnut pakeneville suojaa. Heitä saapuu sekä tilapäisen suojelun kanavaa pitkin että muilla statuksilla.
– Ukrainalaisten auttaminen on tärkeää. Useimmille on selvää, miksi tällainen humanitaarisuus on täysin eri kategoriassa kuin se, mitä Suomi yleensä vastaanottaa – tuhansien kilometrien takaa saapuvia kohdemaansa valikoivia nuoria miehiä, jotka jäävät maahan riippumatta päätöksestä turvapaikkahakemukseensa. Eivätkä he koskaan poistu kuin korkeintaan lomailemaan kotimaahansa, Purra perustelee.
Valtiontalous jo ennestään rapakunnossa
Purra huomauttaa, että myös Suomen resurssit auttamiseen ovat rajalliset ja siksi niitä tulee kohdentaa eniten apua tarvitseville.
– Valtiontalous on jo ennestään rapakunnossa ja tulee sitä Ukrainan sodan vaikutusten takia olemaan vielä enemmän. Siksikin on tärkeää, että ukrainalaisten turvaa hakevien saapuminen nollaa pakolaiskiintiön ainakin tältä ja seuraavalta vuodelta. Seuraava hallitus tarkastelee tilannetta uudelleen.
– Tämä on parasta auttamista ja juuri sitä, mihin pakolaiskiintiötä kannattaa käyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ukrainalaiset sota nuoret miehet valtiontalous naiset ja lapset kolmannet maat Pakolaiskiintiö Riikka Purra Turvapaikanhakijat perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ukrainalaispakolainen raiskattiin vastaanottokeskuksessa Saksassa

Miksi nallekarhua puristavaan pakolaislapseen suhtaudutaan eri tavalla kuin bodattuihin korstoihin? Halla-aho kertoo

PS-Naiset: Ukrainalaiset naiset ja lapset nopeasti osaksi yhteiskuntaa

Tanska avaa sylinsä Venäjän hyökkäystä pakeneville – ja jatkaa pakolaisten palauttamista takaisin Syyriaan

Peltokangas: Hallituksella sokea piste haittamaahanmuuton ongelmissa – heikentää sisäistä turvallisuutta

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Purra: Turvallisuusuhat muuttuvat monimutkaisemmiksi – hybridivaikuttamiseen on varauduttava

YK:n pakolaiskomissaari vyöryttää taas vastuuta Euroopalle: ”Kaikki pakolaiset ansaitsevat saman kohtelun”

PS vaati kyselytunnilla rajaturvallisuustoimia – turvapaikanhakuoikeus on pystyttävä keskeyttämään

Purra: Vanhoille puolueille ei käy perussuomalaisten tärkeysjärjestys – ”Voi suomalaista poloa omassa maassaan”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














