

LEHTIKUVA
Purra MTV:n puheenjohtajatentissä: Koulushoppailu ei ole ongelma vaan seuraus ongelmasta – opetusministeri alkoi huutaa päälle
Mitä syitä on koulushoppailun taustalla ja miten suomalaiskoulujen ongelmiin voitaisiin puuttua? MTV:n puoluejohtajien tentissä eilen perussuomalaisten Riikka Purra ei saanut kertoa vastaustaan loppuun, kun vasemmistolainen opetusministeri Li Andersson ei malttanut pysyä hiljaa, vaan alkoi möykätä Purran vastauksen päälle ja tunki sanoja suuhun.
Keskustelu ”koulushoppailusta”on puhututtanut kansaa viime aikoina ja suomalaiskoulujen ongelmat ovat nousemassa myös kevään eduskuntavaalien yhdeksi teemaksi.
Koulushoppailulla tarkoitetaan oppilaan vanhempien toimintaa esimerkiksi asuinpaikan valinnalla, joka vaikuttaa siihen, mihin lähikouluun lapsi päätyy, esimerkiksi painotettujen luokkien kuten musiikki-, kieli- ja taideluokkien avulla.
Keskustelu koulushoppailusta sai aiemmin lisäkierroksia Ylen julkaistua koulukoneen, joka muun muassa kertoo maahanmuuttajaoppilaiden määristä eri kouluissa.
Vanhempien tekemät valinnat normaali ilmiö
Yhtenä huolena on pidetty koulushoppailun johtavan entisestään koulujen eriytymiseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin pitää normaalina ilmiönä sitä, että perheet ohjaavat lapsia painotusluokille.
– Koulushoppailu ei sinänsä ole ongelma vaan seuraus ongelmasta. Koululaisten vanhemmat vain tekevät valintoja lastensa puolesta siinä todellisuudessa, missä nyt eletään. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa koulushoppailun syynä on vieraskielisten suuri osuus kouluissa, Purra sanoi eilen MTV:n puheenjohtajatentissä.
Tässä kohtaa opetusministeri Li Andersson (vas) ei malttanut pysyä hiljaa, vaan alkoi huutaa Purran vastauksen päälle ja tunkea sanoja suuhun.
Andersson tuohtui Purran vastauksesta
MTV:n tentin juontaja kysyi Purralta ratkaisuehdotuksia tilanteeseen, mutta Purra ei saanut puhua loppuun, koska opetusministeri Andersson kaappasi tilan ja alkoi möykätä Purran vastauksen päälle
– Lapset on vääränlaisia, se on se perussuomalaisten viesti. Se et me nostetaan jotkut lapset tikunnokkaan tällä tavalla, ajatelkaa niitä lapsia Andersson vaahtosi.
– Tässä on nyt kyse teidän maahanmuuttopolitiikastanne, Purra heitti takaisin.
– Annetaan nyt hänen (Purran) vastata, MTV:n juontaja komensi Anderssonia sulkemaan suunsa.
Purra jatkoi, että koulujen ongelmien taustalla on juurikin Suomessa pitkään harjoitettu vääränlainen maahanmuuttopolitiikka. Hän nosti esille, että Helsingissäkin on jo nyt kouluja, joissa samassa luokassa saatetaan puhua jopa kymmentä eri kieltä. On sanomattakin selvää, että tällä on suuri vaikutus opetuksen tasoon.
– Tässä tilanteessa opettaja ei ehdi opettamaan, koska opettajan aika menee ”tulipalojen sammuttamiseen” ja esimerkiksi yksinkertaisten käsitteiden kääntämiseen, siihen, että edes perusasioissa pysyttäisiin mukana. Tämä tilanne ei ole kenenkään edun mukaista, Purra sanoi.
Jos ongelmaa ei tunnista, ei voi löytää ratkaisuja
Purra huomautti Anderssonille ja muille tentissä paikalla olleille puoluejohtajille, että koulujen ongelmista puhuttaessa nämä usein tarkastelevat tilannetta kuin eri todellisuudesta käsin.
Kun ongelman perussyytä ei tunnista, silloin ratkaisujakaan on vaikea löytää
– Mikäli te ette suostu ymmärtämään näitä ongelmia, jotka ovat todellisia, niin koulushoppailuun ja koulujen eriytymiseen ei ole nähtävissä minkäänlaista ratkaisua, Purra sanoi.
Akuuttina toimena hän nosti itse esille maahanmuuttajalasten kielitaidon parantamiseen tähtäävät toimet, jotta nämä voisivat suomen kieltä opittuaan osallistua opetukseen normaaleissa ryhmissä.
– Maahanmuuttajaoppilaille tarvittaisiin enemmän valmistavia luokkia. Pitäisi olla niin, että maahanmuuttajaoppilas otetaan mukaan tavalliselle luokalle vasta siinä vaiheessa, kun hänellä on riittävä kielitaito, Purra painotti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- painotusluokat koulushoppailu eriytyminen ongelmat oppilaat vanhemmat kielitaito perusopetus Opettajat Riikka Purra Li Andersson Helsinki maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset julkaisi toimenpiteitä peruskoulun korjaamiseksi: Vuonna 2018 esityksillemme lähinnä tuhahdeltiin – ”Nyt koulujen ongelmat ovat tulleet kaikkien silmille”

Rydman: Helsingin kouluissa on käynnissä tuhoisa kehitys – maahanmuutolla massiiviset kielteiset vaikutukset

Ylen koulukone herätti tulikuuman keskustelun koulujen tilasta – Opetushallitus vaatii muiden ohella sensuroimaan kiusalliset tiedot, mutta mikä olikaan viraston pääjohtajan tausta?

Mari Rantanen kysyy hallitukselta koulukoneesta: Kuka yritti sensuroida koulukohtaisten tietojen julkaisemisen?

Li Andersson haluaa hiljentää keskustelua maahanmuuton vaikutuksesta kouluihin – Purra: ”Lapsilleen parasta haluavat vanhemmat miettivät myös näitä asioita”

Perussuomalaiset haluaa turvallisen Suomen – Meri: ”Lopetetaan nykyinen löperö maahanmuuttopolitiikka”

Saksalaiskoulu: 40 ekaluokkalaista jää luokalle huonon saksan kielen taidon takia

Koulun urheilupäivä päättyi verilöylyyn – jengitappelusta ainakin neljä sairaalaan Eskilstunassa

Koponen: Suomen koulutukseen käyttämien verorahojen mentävä suomalaisten kouluttamiseen
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














