

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Saksalaiskoulu: 40 ekaluokkalaista jää luokalle huonon saksan kielen taidon takia
Saksassa maahanmuuttajavaltaisen alueen koulussa jopa neljäkymmentä ekaluokkalaista jouduttaneen jättämään luokalle, koska he eivät osaa tarpeeksi saksaa siirtyäkseen kakkosluokalle. Kyseisen koulun oppilaista käytännössä kaikki tulevat maahanmuuttajataustaisista perheistä. Myös Suomesta löytyy kouluja, joissa jopa 80 prosenttia koululaisista opiskelee suomea toisena kielenään.
Ludwigshafenissa sijaitsevassa Gräfenaun koulussa jännitetään kevätlukukauden päättymistä aivan erityisesti. Vaikuttaa siltä, että peräti 40 ekaluokkalaista joudutaan jättämään luokalle, koska heidän saksan kielen taitonsa ei kertakaikkiaan riitä kakkosluokalle siirtymiseen.
Rehtori Barbara Mächtle kertoo olleensa “yllättynyt ja kauhistunut” kuultuaan asiasta. Neljäkymmentä ekaluokkalaista tarkoittaa kahta luokallista oppilaita.
Lähes kaikki oppilaat maahanmuuttajataustaisia
Koulu sijaitsee maahanmuuttajavaltaisella alueella. Lähes kaikki oppilaat (98 prosenttia) ovat maahanmuuttajataustaisia. Jotkut oppilaista aloittavat koulun osaamatta lainkaan saksaa.
Ongelmaa pahentaa se, että Ludwigshafenissa on pulaa päiväkotipaikoista. Monet ekaluokkalaiset eivät ole käyneet ollenkaan päiväkodissa, joten heillä on vaikeuksia oppia istumaan rauhassa aloillaan ja keskittymään koulunkäyntiin.
Maahanmuuttajavanhemmat eivät aina kykene tukemaan lastensa koulunkäyntiä, koska kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole itselläänkään koulutusta, rehtori Mächtle kertoo. Ja kaikissa kulttuureissa koulunkäyntiä ei ehkä pidetä yhtä tärkeässä arvossa kuin Saksassa.
Lisäpanostus ei ole riittänyt
Ongelmat on tiedostettu ja kouluun on palkattu monikulttuurisia koulunkäyntiavustajia. Lapsille on myös järjestetty ylimääräistä saksan opetusta. Mutta sekään ei ole riittänyt. Rehtorin mukaan joka luokkaan tarvittaisiin kaksi pätevää opettajaa tai ainakin tulkki opettajan avuksi.
Opettajien ammattiliiton alueellinen puheenjohtaja Klaus-Peter Hammer vaatii reilusti lisää rahaa kouluille, jotta nämä selviytyisivät kasvatustehtävästään. Myös sosiaalityöntekijöitä tarvittaisiin lisää maahanmuuttajalähiöihin.
Ylen koulukone herätti kuuman keskustelun Suomessa
Suomessa Ylen koulukone herätti helmikuussa tulikuuman keskustelun koulujen tilasta. Opetushallitus yritti jopa estää koulukohtaisten tietojen julkistamisen. Erityisen arka asia oli S2-oppilaiden eli suomea vieraana kielenä opiskelevien koululaisten osuus kussakin koulussa.
Suurin S2-oppilaiden osuus Suomessa löytyy Kytöpuiston koulusta Vantaalla (81 %). Varissuon koulu Turussa tulee hyvänä kakkosena (80 %) ja kolmantena on Kirstin koulu Espoossa (69 %). Gräfenaun koulun 98 prosenttiin ei siis ole pitkä matka enää Suomessakaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kirstin koulu Kytöpuiston koulu Varissuon koulu Klaus-Peter Hammer Barbara Mächtle Gräfenaun koulu S2-oppilaat kielitaidottomuus Saksa maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mari Rantanen kysyy hallitukselta koulukoneesta: Kuka yritti sensuroida koulukohtaisten tietojen julkaisemisen?

Li Andersson haluaa hiljentää keskustelua maahanmuuton vaikutuksesta kouluihin – Purra: ”Lapsilleen parasta haluavat vanhemmat miettivät myös näitä asioita”

Keskustelu suomalaisten koulujen ongelmista paisuu, samaan aikaan vanhat puolueet vaativat Suomeen kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia lisää joka vuosi – Purra: ”On uskallettava puhaltaa peli poikki”

Purra MTV:n puheenjohtajatentissä: Koulushoppailu ei ole ongelma vaan seuraus ongelmasta – opetusministeri alkoi huutaa päälle

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: “Karut vaikutukset joka sektorille”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää