Riikka Purra oli mukana paikan päällä, kun Suomi taisteli Tampereella MM-kultaa.

Suomen Uutiset tavoitti perussuomalaisten puheenjohtajan ja tiedusteli fiiliksiä.

Rikka, olit Tampereella katsomassa finaalipeliä. Miltä tuntui?

Lätkäfanin kiekkokevät on ollut huikea, kun ensin Suomi sai olympiakultaa ja sitten suosikkini Tappara voitti SM-kultaa. Luottavaisin mielin matkasin Tampereelle ja ensimmäistä kertaa uuteen halliin. Tunnelma oli Nokia-areenalla kertakaikkisen upea, varsinkin ensimmäisen erän hitaan alun jälkeen.

Vain kerran meinasi epäusko nousta, kun Kanada teki kaksi maalia alle minuuttiin. Mutta sitten Suomi nousi ja laukoi upean voittomaalin! Halli räjähti, ja riemu oli ylimmillään. Maamme-laulun kajauttaminen tuntui joka solussa.

Miten ilta jatkui pelin jälkeen?

Kun lopulta lähdimme hallilta jo pimenneeseen Tampereen yöhön, kadut olivat valtoimenaan iloisia ihmisiä. Sitä riemua, jonka muistan vielä aivan elävästi vuodelta 1995 noilta samoilta kaduilta. Suihkulähteeseen en tällä kertaa päässyt, mutta fiilis oli mahtava koko matkan kotiin saakka.

Lopulta pääsimme kotiin ja nukkumaan vähän ennen kello kolmea. Aamulla väsytti, mutta virkistyin katsellessa illan parhaita hetkiä videolta. Upeaa Leijonat, upeaa! Hyvä Suomi, maailman paras kiekkomaa!

Purra julkaisema video voiton jälkimainingeista:

Korjaus: Otsikossa mainittu virheellisesti Tampere-halli. Kyse oli Nokia-areenasta.

SUOMEN UUTISET