

PS ARKISTO
Purra saa päivittäin yhteydenottoja energian hintojen vuoksi hädässä olevilta kansalaisilta: ”Talvi on tulossa, mutta monet pohtivat jo, täytyykö lämmitys lopettaa”
Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus esitteli sähkön hinnannousuun vastaavan tukipaketin, johon sisältyy esimerkiksi määräaikainen sähkön alv-ale sekä kotitalousvähennyksen yhteyteen tuleva sähkövähennys. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin moittii hallituksen toimia ”hätälaastaritueksi”, joka sorvattiin valmiiksi viime hetkellä ja jolla ei ole vaikutuksia energian hinnanmuodostukseen.
Perussuomalaiset moittii hallituksen tukitoimia vastauksena energian hintojen nousuun riittämättömiksi, koska hallitus ei ole tuonut pöydälle itse sähkön hintaan vaikuttavia toimia.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra moittii hallituksen toimia ”hätälaastaritueksi” joka saatiin kasaan viime hetkellä.
– Samaan aikaan olisi kyettävä porautumaan sähkön hinnan muodostukseen. Sitä voidaan tehdä kansallisesti, mutta pääasiallisesti yhteisillä markkinoilla EU:n ja muiden pohjoismaiden kanssa. Tätä olisi kuitenkin pitänyt tehdä jo koko viime kesä sen sijaan, että nyt, kun ongelmat katuvat päälle, viikonlopun aikana sorvataan jotain pystyyn ja tuodaan eduskuntaan, Purra sanoo.
Hän oli eilen haastateltavana Ilta-Sanomien Haapala-tv:ssa.
Energiakriisillä myös seurauksia työllisyyteen
Purra sanoo, että hän ottaa joka päivä vastaan kymmeniä tai jopa satoja hätääntyneitä yhteydenottoja ihmisiltä, joiden rahat ovat loppumassa nousevien energian hintojen vuoksi.
– Tilanne on hirvittävä. Minulle tulee viestejä tavallisilta perheiltä, joissa on kaksi työssäkäyvää ihmistä ja jotka asuvat sähkölämmitteisissä taloissa. Heillä kerta kaikkiaan ei ole varaa, eivätkä he tiedä, miten voivat maksaa laskut. Talvi on tulossa, mutta monet pohtivat, täytyykö lämmitys jo lopettaa.
Energiakriisillä on hyvin todennäköisesti vakavia seurauksia myös työllisyyteen.
– Kun talvi tulee ja suomalainen energiaintensiivinen teollisuus alkaa lomauttamaan ja irtisanomaan ihmisiä, me olemme entistä suuremmissa ongelmissa.
Suomessa kansa ei vielä toistaiseksi ole jalkautunut kaduille protestoimaan kohoavia energian kustannuksia vastaan. Jos hallituskokoonpano olisi toisenlainen, Purra arvioi, että kansan liikehdintääkin olisi jo nähty.
– Mikäli meillä olisi oikeistohallitus, toreilla oltaisiin jo joka päivä osoittamassa mieltä. Mielenosoituksia ei kuitenkaan vielä olla nähty, koska meillä on päätöksiä tekemässä vasemmistohallitus, joka ei kuitenkaan kykene ratkaisemaan ongelmia.
Uniper-keskusteluihin olisi pitänyt lähettää ykköskaarti
Perussuomalaiset on kesällä ottanut voimakkaasti kantaa sen puolesta, että Suomen valtion enemmistöomistaman Fortumin saksalaisen tytäryhtiön Uniperin tappiot Saksan kaasumarkkinoilla eivät saa kaatua suomalaisten veronmaksajien niskaan.
Purra sanoo, että Uniperin pelastuspaketissa lopputuloksena Suomelle jäi luu käteen ja että perussuomalaiset tulee vaatimaan pääministeri Sanna Marinilta (sd) perusteellista selvitystä Uniper-sopimuksesta.
Pääministeri Marin ei itse osallistunut kesällä Saksassa keskusteluihin Uniperin tilanteesta, vaan asiaa hoitamaan lähetettiin omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd), jonka apuna olivat valtiosihteeri, omistajaohjausyksikön virkamies, erityisavustaja ja suurlähettiläs. Heillä vastassaan oli raskas ja kokenut 17 hengen saksalaisryhmä. Asetelma on herättänyt epäilyksiä siitä, hutiloitiinko neuvottelut Suomen puolelta.
– On selvää, että neuvotteluissa paikalla olisi tuolloin pitänyt olla Suomesta hallituksen ykkösministerit ja kokenut neuvotteluporukka tätä hoitamassa, Purra sanoo.
Perussuomalaisilla keinot käytössä selvityksen saamiseksi
Uniper-kriisi räjähti käsille heinäkuussa pääministeri Marinin kesäloman aikaan. Äskettäin on käynyt ilmi, että vaikka valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ehdotti tilanteen ollessa päällä talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokousta Uniper-sopimuksen vuoksi, Marin ei kutsunut sitä koolle.
Perussuomalaiset on heinäkuusta saakka vaatinut pääministeriä ja valtiovarainministeriä esiin ja eduskuntaa koolle antamaan selvitystä tapahtumista, mutta vastauksia ei ole saatu.
– Olen jo kesällä sanonut, että perussuomalaiset perkaa tämän, ja me aiomme saada vastaukset tavalla tai toisella. Kaikki keinot ovat käytössä. Perussuomalaiset ei luota yhteenkään ministeriin, joka on ollut tekemisissä näiden asioiden kanssa, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hätä Annikka Saarikko sähkölaskut sähkön hinnannousu energiakriisi vastuunkanto neuvottelut lomautukset Uniper lämmityskustannukset ministerit Energian hinta kotitaloudet Tytti Tuppurainen Riikka Purra Sanna Marin Luottamus Fortum Saksa perussuomalaiset hallitus talous työllisyys Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n sähkömarkkina epäonnistui – ”Kansa joutuu maksajaksi”

Ministeri Tuppuraiselta kevyt vinkkivitonen energian säästämiseksi: Hiustenkuivaajan ja kihartimien tilalle papiljotit – ”Eivät vaadi sähköä”

Purra: Energiakriisin perussyihin on puututtava – ”Pussi päässä harjoitettu ja todellisuutta pakeneva ilmastopolitiikka”

Tavio: Valtion tuettava suoraan sähkölaskujen maksamista – jälkikäteen myönnettävä tuki ei auta heti

Purra ja Tavio: Hallitukselta veronmaksajien selkänahasta revittävä vaalibudjetti – itse sähkön hintaan ei vaikutusta eikä edes haitallisista valtion menoista tingitä

Porin Tahkoluodon voimalaitoksen käyttöönotto selvitettävä

Energiatekniikan professori varoittaa kasvavista omavaraisuusvaatimuksista: Sähkön vientikiellot voivat johtaa tuontikieltoihin ja kauppasotaan

Perussuomalaiset tekee välikysymyksen: ”Olemme vaatineet vastauksia heinäkuusta asti – näitä ei edelleenkään tullut”

Perussuomalaiset tyytymättömiä hallituksen toimiin ja viestintään energiakriisissä: ”Ongelmalliseen energia- ja ilmastopolitiikkaan puuttuminen ei näytä maistuvan”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






