

Putkonen: Trumpin ilmastopolitiikka on ollut tuloksekasta
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen moitti eilisen tuumaustunnin aloituspuheenvuorossaan suomalaisia päättäjiä siitä, että ne ovat melko yksipuolisesti torjuneet Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toimet ilmastopolitiikassa.
– Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti kesäkuussa MTV:n nettikolumnissaan, kuinka Euroopan ja muun maailman pitäisi haastaa ihmiskunnan kannalta tuhoisa politiikka myös Yhdysvaltoihin kohdistuvilla taloudellisilla seuraamuksilla. Rinteen mukaan Trump on jätettävä henkisesti yksin älyttömän ilmastopolitiikkansa kanssa, hänet on saatava muuttamaan suuntaa ja tämän tuhoisan politiikan tartuntavaikutukset on estettävä, Putkonen ihmetteli.
EU lisännyt hiilidioksidipäästöjä
Putkonen kehotti tarkastelemaan, mitä on todellisuudessa tapahtunut ja kuka on kantanut teoillaan huolta tulevaisuudesta.
– Trumpin ilmastopolitiikka on ollut tuloksekasta. Yhdysvallat on vähentänyt maista eniten hiilidioksidipäästöjä, eli yli 42 miljoonalla tonnilla vuonna 2017. EU on puolestaan – ottamalla terhakkaammin ilmastopolitiikan johtoroolia – lisännyt hiilidioksidipäästöjä 40 miljoonaa tonnia. Ilmastomuutoksen torjuntataistelun kärkimaaksi ja EU:n kumppaniksi ilmoittautunut Kiina kasvatti hiilidioksidipäästöjään 120 miljoonaa tonnia vuodesta 2016 vuoteen 2017, Putkonen luetteli.
Suomen Uutiset kertoi Yhdysvaltojen päästövähennyksistä heinäkuussa.
Faktantarkastajat oikaisemaan valeuutisointia
Suomen osuus maailman CO2-päästöistä on noin 16 promillea.
– Mitä tekee Suomen hallitus demareiden ja vihervasemmiston tukemana? He vaativat yhteisrintamassa kunniahimoisempaa ilmastopolitiikka. Siis vaativatko he lisäämään C02-päästöjä vai siirtymistä Trumpin ilmastopolitiikan tukijoiksi vaatimalla rangaistuksia maille, jotka eivät toteuta yhteisesti sovittuja maakohtaisia päästötavoitteita? Teollisuus sekä Yhdysvalloissa että Suomessa joutuu kilpailemaan näiden maiden kanssa, jotka vuodesta toiseen ainoastaan kasvattavat päästöjä.
– Päästöjä kasvattaviin teollisuusmaihin kuuluvat maat, kuten Saksa ja Puola. Nyt on kulunut jo tarpeeksi aikaa, että niin sanotut faktantarkastajat voisivat todeta perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren olleen sittenkin oikeassa kertoessaan Puolan ja kumppaneiden saastuttavan eniten. Onko suomalaisilla faktantarkastajalla kanttia oikaista valeuutiset? Putkonen kysyi.
Korjaus 14.8.2018 klo 16:50: Yhdysvaltojen päästöt eivät ole vähentyneet 42 tonnilla vaan 42 miljoonalla tonnilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihervasemmisto päästöt Eurooppa Donald Trump Työmiehen tuumaustunti Antti Rinne Kiina Yhdysvallat Laura Huhtasaari Matti Putkonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Tiloja lopetetaan, maanviljelijät ahdingossa – kotimainen ruuantuotanto loppuu, jos emme muuta toimintapojamme

Halla-aho: Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaisille kuuluva maa – haittamaahanmuutto on lopetettava

Meri: Hallituksen veronalennuslupauksissa bluffin makua – toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan reippaasti pois

Slunga-Poutsalo: Hallitus voisi tunnustaa, ettei sote-uudistuksesta tullut hallituspuolueiden vaaliveturia, vaan se oli susi jo syntyessään

Mäkelä: ”Maailman jäteongelmat eivät ratkea, jos Suomessa käytäisiin tunteenomaisesti kieltämään muovipusseja”

Tuoko Trumpin talouspolitiikka ääniä vähemmistöiltä – USA:ssa äänestetään rodun mukaan
Viikon suosituimmat

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











