

Kuvat: HS, Amanda Blickin Instagram-sivu, Wille Rydmanin blogi
Viikon 26/2022 luetuin
Kesäkuu 2022 luetuin
Rankkoja syytöksiä Wille Rydmania kohtaan – yksi syytösten esittäjistä julkaissut videon
Helsingin Sanomat julkaisi tänään sunnuintaina laajan jutun kokoomuskansanedustaja Wille Rydmania kohtaan esitetyistä syytöksistä. Rydman kiistää syytökset.
HS:n juttu alkaa seuraavasti: ”KOKOOMUKSEN SALAISUUS. Useat naiset kertovat kansanedustaja Wille Rydmanin ahdistavasta käytöksestä. Osa heistä on ollut tapahtuma-aikaan alaikäisiä, ja osa kertoo alkoholin tuputtamisesta ja väkivallasta. Kokoomuksessa Rydmanin kiinnostuksesta nuoriin naisiin ja tyttöihin on puhuttu laajasti, mutta ulospäin siitä on vaiettu. Rydman kiistää toimineensa epäasiallisesti.”
Juttu on maksumuurin takana.
Tapauksen aikajana mediassa tähän mennessä:
15.6. keskiviikko. Rydman ennakoi HS-jutun julkaisua ja kirjoittaa oman näkemyksensä asiasta.
16.6. torstai. Seuraavaksi julkisuuteen astuu Amanda Blick, yksi syytösten esittäjistä. Hän on aiemmin seurustellut Rydmanin kanssa. Blick julkaisi perjantaina Facebookissa ja Instagramissa videon, jossa hän kertoo näkemyksensä tapahtumien kulusta.
19.6. sunnuntai. HS julkaisee oman, yllämainitun juttunsa.
19.6. Rydman vastaa välittömästi asiaan omassa blogissaan. Rydmanin mukaan Helsingin Sanomien juttu on ”niin täynnä virheitä ja vääristelyjä, että yhdessä blogitekstissä on liki mahdotonta korjata niitä kaikkia. Artikkeli on myös niin musertavalla tavalla leimaava, että käytännössä en pysty korjaamaan sen väitteiden aiheuttamaa mainehaittaa, vaikka tekisin mitä.”
Rydman kertoo harkitsevansa oikeustoimia Helsingin Sanomia kohtaan.
Asian selvittely jatkuu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmistoliiton pormestariehdokas tallensi puhelimeensa 74 salakuvaa suihkussa olevista lapsista – tuomittiin yli kahden vuoden vankeuteen

Onko Helsingin Sanomat kertonut satuja, valtionsalaisuuksia, molempia vai ei kumpaakaan? HS joutuu puntariin sekä Wille Rydmanista että turvallisuussalaisuuden paljastamisesta

Wille Rydman moittii ankarasti Petteri Orpoa ja Kai Mykkästä – kokoomus ei koskaan halunnut selvittää, mitä oli tapahtunut
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









