

LEHTIKUVA
Rantanen kysyy hallitukselta: Joko al-Holin leiriltä on palannut kansalaisia Suomeen?
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallitukselta, onko syyrialaiselta al-Holin pakolaisleiriltä palannut kansalaisia Suomeen ja onko Suomi ollut mukana heidän paluunsa järjestämisessä.
Al-Holin leirillä on internoituna terroristi- ja jihadistijärjestö Isisiin yhteyksissä olevia henkilöitä. Leirillä arvellaan olevan 11 Suomesta lähtenyttä naista ja 33 heidän lastaan.
– Hallitus on ulkoministeri Pekka Haaviston suulla ilmoittanut, että kansalaisilla on oikeus palata, mutta erikseen heitä ei haeta pois. Nämä henkilöt ovat tänne tullessaan mahdollinen turvallisuusuhka, joten meidän täytyy tietää missä mennään, Rantanen perustelee.
Kansalaiset aidosti huolissaan
Kysymyksessään Rantanen nostaa esiin kansalaisten välittämän huolen, jonka mukaan reittilennoilla on nähty al-Holin leiritä palaaviksi sopivia henkilöitä.
– Heräte kysymykseen tuli kansalaisilta. Perussuomalaiset ovat yhtä huolissaan kuin meihin yhteyttä ottaneet suomalaisetkin. Pyrimme pitämään ihmiset ajan tasalla joka käänteessä, Rantanen kertoo.
”Ei savua ilman tulta”
Lauantaina 17.8. uutisoitiin, kuinka Helsingin koulutoimessa varaudutaan jo al-Holin leirillä olevien lasten paluuseen. Pääministeri Antti Rinteen mukaan valtiovallalla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään sellaista tietoa, että lapset olisivat liikkumassa pois leiriltä.
– Ei savua ilman tulta! Viranomaisten varautuminen kertoo, että liikehdintä on mahdollista. Lisäksi Yle jatkaa taukoamatta mielikuvakampanjaansa tien petaamiseksi leiriltä palaajille, Rantanen sanoo viitaten viikonlopun uutisointiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvallisuusuhka Al-Holin leiri Isis-lapset Isis-vaimot kansalaiset Pekka Haavisto Mari Rantanen Antti Rinne Terrorismi vihreät perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Supon arvio Isis-lasten aiheuttamasta turvallisuusuhkasta otettava vakavasti

Britannia ei halua Isis-lapsia maahan

YK varoittaa: Terrorismin uusi aalto mahdollinen ennen vuodenvaihdetta

Ei epäilyksen häivää: ISIS-palaajat lisäävät terrorismin riskiä Suomessa

Tunteet kuumina USA:ssa: Isis-vaimo jätti terroristijärjestön – tuomari vei silti Yhdysvaltain kansalaisuuden

IS: Haavisto yritti lennättää Isis-lapset salaa Suomeen – perussuomalaiset varoittivat aikeista jo elokuussa
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












