Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rasinkankaalta aloite onnettomuuspaikkakuvaamisen kieltämiseksi: ”Ihmisen kärsimys ei saa muuttua viihteeksi tai sosiaalisen median sisällöksi”

12.06.2026 |10:02

Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Merja Rasinkangas on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää hallituksen ryhtyvän toimiin onnettomuusuhrien yksityisyyttä loukkaavan kuvaamisen ja kuvamateriaalin levittämisen kriminalisoimiseksi.

Aloitteen taustalla on huoli älypuhelimien ja sosiaalisen median käytön lisääntymisestä onnettomuuspaikoilla sekä siitä aiheutuvista haitallisista seurauksista uhreille, heidän läheisilleen ja pelastustoiminnalle.

– Onnettomuuden keskellä olevan ihmisen kärsimys ei saa muuttua viihteeksi tai sosiaalisen median sisällöksi, Merja Rasinkangas painottaa.

Rasinkangas tuo aloitteessaan esiin, että kuvaaminen häiritsee pelastushenkilöstön työtä ja sitoo resursseja varsinaisesta auttamistehtävästä. Onnettomuuspaikoille kerääntyvät ihmiset saattavat myös hidastaa viranomaisten, kuten ambulanssien, pelastushenkilöstön ja poliisin, saapumista onnettomuuspaikalle.

– Tämä voi aiheuttaa jopa lisävaaratilanteita onnettomuustutkintaa suorittavalle poliisille, Rasinkangas kertoo.

Velvollisuus onnettomuuspaikalla on auttaa

Aloitteessa todetaan myös, että liikenteessä tapahtuva kuvaaminen lisää uusien onnettomuuksien riskiä, kun kuljettajien huomio kiinnittyy tapahtumapaikkaan ajamisen sijaan. Rasinkankaan mukaan onnettomuuspaikalla ensisijainen velvollisuus on auttaa, hälyttää apua ja noudattaa viranomaisten ohjeita.

– Monissa Euroopan maissa, kuten Saksassa ja Ruotsissa, on jo puututtu ongelmaan lainsäädännöllä. Suomen tulee seurata tätä kehitystä, Rasinkangas toteaa.

Rasinkangas katsoo, että nykyinen lainsäädäntö ei riittävällä tavalla vastaa ilmiön aiheuttamiin ongelmiin. Aloitteella pyritään vahvistamaan uhrien yksityisyydensuojaa, tukemaan pelastustoiminnan häiriötöntä toteuttamista sekä parantamaan liikenneturvallisuutta.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Mikroliikkumisen turvallisuutta parannetaan – Ranne: ”Sekä promilleraja että ikäraja ovat isossa roolissa onnettomuuksien ehkäisemisessä”

13.06.2025 |11:20
Suomen uutiset logo

Nuoret kuljettajat yliedustettuina tieliikenteen onnettomuustilastoissa – ministeri Ranne: Tavoitteena on oltava, että jokainen nuori palaa liikenteestä kotiin kunnossa

08.04.2025 |10:57
Suomen uutiset logo

Juvonen vaatii perusteellista turvallisuuskartoitusta varuskuntiin – varusmiespalveluksessa tapahtuvia onnettomuuksia on voitava estää

14.11.2024 |16:00
Suomen uutiset logo

Aktiivinen varoitusjärjestelmä ehkäisee eläinonnettomuuksia tehokkaasti – Elomaa: ”Parantaa selvästi liikenneturvallisuutta ja on erittäin kustannustehokas tapa estää onnettomuuksia”

13.11.2024 |13:15

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa

14.07.2026 |11:07
9.
Suomen uutiset logo

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin

15.07.2026 |12:08

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää