

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen: Huume- ja päihdeongelmiin pitää suhtautua vakavasti
Julkisuudessa nousee aina välillä esille poliittisissa luottamustehtävissä toimivia henkilöitä, joiden päihteidenkäyttö saattaa vaikuttaa luottamustehtävissä toimimiseen. – Huume- ja muut päihdeongelmat ovat aina vakava asia ja usein tragedia sekä ongelmaiselle itselleen että hänen lähipiirilleen, sanoo kansanedustaja Minna Reijonen.
Minna Reijonen muistuttaa, että suurimmalla osalla esimerkiksi alkoholin käyttö pysyy sellaisissa rajoissa, ettei siitä ole haittaa henkilölle itselleen, hänen lähipiirilleen tai toimimiselleen luottamustehtävissä. Mutta aina näin ei ole.
Iso lasku yhteiskunnalle
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL:n vuoden 2021 päihdetilastoissa on laskettu alkoholihaittojenvälittömiä kustannuksia vuodelta 2016:
Sosiaalipalvelut ja sosiaaliturva 251 miljoonaa euroa.
Eläkkeet ja sairauspäivärahat 219 miljoonaa euroa.
Järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito 203 miljoonaa euroa.
Terveydenhuolto 101 miljoonaa euroa.
Oikeusjärjestelmä ja vankeinhoito 94 miljoonaa euroa.
– Yhteensä nämä kustannukset ovat olleet 868 miljoonaa euroa. Tilaston summat ovat pelkästään alkoholihaittojen välittömiä kustannuksia. Välilliset kustannukset nostavat varmasti kuluja huomattavasti. Yhteensä kuitenkin on kyse miljardiluokan kulusta vuosittain pelkästään alkoholihaittojen kustannuksiin yhteiskunnalle, Reijonen toteaa.
Yli miljardin euron kustannukset
Samalta ajalta THL on tehnyt tilaston huumehaittojen välittömistä kustannuksista:
Sosiaalipalvelut ja sosiaaliturva 108 miljoonaa euroa.
Eläkkeet ja sairauspäivärahat 15 miljoonaa euroa.
Järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito 99 miljoonaa euroa.
Terveydenhuolto 47 miljoonaa euroa.
Oikeusjärjestelmä ja vankeinhoito 64 miljoonaa euroa.
– Yhteensä huumehaittojen välittömät kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat 334 miljoonaa euroa. Tässäkään luvussa eivät ole mukana välilliset kustannukset.
– Yhteiskustannukseltaan vuonna 2016 käytettiin alkoholi- ja huumehaittojen välittömiin kustannuksiin yli 1,2 miljardia euroa, Reijonen laskee.
Huumeiden käyttö kasvussa
THL kertoo suomalaisten huumeiden käytön ja kokeilujen yleistyneen 1990-luvulta lähtien. THL toteaa, että tulosten pohjalta voidaan todeta, että huumeiden käytön kasvutrendi on jatkunut myös viimeksi kuluneen neljän vuoden aikana.
Huumeiden kokeilun ja käytön edelleen yleistyessä erilaiset haitat ja huumeita käyttävien palvelutarpeet ovat todennäköisesti myös kasvussa.
– Inhimillisen kärsimyksen hintaa huume- tai alkoholiongelmaiselle tai hänen läheisilleen on mahdotonta mitata, mutta se on suuri, Reijonen sanoo.
Varhainen puuttuminen tärkeää
Reijosen mukaan ei ole realistista odottaa sellaisia poliittisia päätöksiä, että Suomessa ei olisi yhtään huume- tai alkoholiongelmaista. Paljon voidaan kuitenkin tehdä.
– Varhainen puuttuminen ja hoitoon ohjaaminen on tärkeää. Työpaikoilla yleensä on jo toimivat järjestelmät varhaiseen puuttumiseen ja hoitoon ohjaamiseen.
– Meille kaikille on erittäin tärkeää, ettei kenenkään kykyyn toimia erilaisissa kunnallisissa, alueellisissa tai valtiollisissa päätöksentekoelimissä vaikuta alkava tai jo pidemmälle edennyt huume- tai päihdeongelma. Valitettavasti edelleen sekä alkoholi- että huumeongelmaiset kantavat sellaista leimaa, että hoitoon hakeudutaan usein liian myöhään, Reijonen sanoo.
Luottamushenkilöt ajoissa hoitoon
Reijonen haluaisi myös kaikille luottamustoimissa toimiville mahdollisuuden hakeutua hoitoon.
– Luottamustoimissa toimivien julkisuudensuoja on tavallisia kansalaisia alempi ja se saattaa edelleen tehdä vaikeammaksi hakeutua ajoissa hoidon piiriin. Luottamustoimissa olevia seurataan julkisuudessa tarkemmin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luottamushenkilöt alkoholismi huumeiden käyttö päihdeongelmat hoitoonpääsy veronmaksajat kustannukset THL Minna Reijonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Huumeet tappavat yhä useammin – miten hallitus puuttuu tilanteeseen?

Kansalaisjärjestöt ruokkivat huumemyönteisiä asenteita julkisten varojen turvin – ”Tämä ei voi jatkua”

Etämyyntikeskustelussa unohtunut alkoholin päätyminen alaikäisille – Rantanen toivoo etämyynnille säätelyä

Halla-aho: Kun Marinin kaikki töppäilyt painetaan villaisella tai jopa spinnataan ihailtavaksi naisenergiaksi, tämä ei ole omiaan vähentämään sekoilua
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











