

Riikka Slunga-Poutsalo hakee jatkokautta puoluesihteerinä – ”Periksi ei anneta”
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ilmoittaa blogissaan hakevansa jatkokaudelle kesäkuun puoluekokouksessa. Hän on toiminut puoluesihterinä vuodesta 2013.
– Pääsiäinen teki tehtävänsä. Ensimmäinen oikea pysähdys sitten syksyn. Aika ajatella, kerrata, vertailla, suunnitella, jumittaa. Katsoa peiliin, selän taakse ja tulevaisuuteen, Slunga-Poutsalo kirjoittaa.
– Seuraavan kahden vuoden aikana on neljät isot vaalit. Presidentinvaalikampanja alkaa jo ehkä puoluekokouksesta ja maakuntavaalien ehdokasasettelu alkaa viimeistään heinäkuussa, muutaman viikon kuluttua kokouksesta. Koko puheenjohtajisto tulee näillä näkymillä vaihtumaan. Hallitustyöskentely ja kärkiteemat uusiutuvat juuri vaalien alla, Slunga-Poutsalo hahmottelee tulevaa.
– Nyt ei ole aika heittää kirvestä kaivoon. Periksi ei anneta. Jos jäsenemme niin haluavat, olen käytettävissä puoluesihteerin tehtävään kesäkuussa.
Hän kertoo perussuomalaisten toiminnan kehittyneen, mutta edelleen on tekemistä kahdessa asiassa, joiden Slunga-Poutsalo uskoo olevan avain seuraavan kahden vuoden onnistumiseen: Osaamistason nostossa ja intohimossa politiikan tekemiseen.
– Tiedottamisella, kotisivuilla, käyntikorttipohjilla, toritavaroilla saati sääntömuutoksilla ei ole mitään pohjaa jos poliittinen intohimo puuttuu. Silloin jää puuttumaan myös politiikan sisältö ja äänestäjät eivät koe saavansa sitä mitä ovat tilanneet. Puolue voi olla äänestäjilleen vaihtoehto myös hallituspuolueena, kun intohimo näkyy ja tuntuu.
Lue blogi kokonaisuudessaan täältä >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää