

LEHTIKUVA
Ronkainen odottaa hallitukselta vakuutuslääkärijärjestelmän korjausta: ”Milloin esitys saadaan eduskuntaan?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen teki tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen vakuutuslääkäriasiassa. Edellinen eduskunta päätti yksimielisesti, että hallituksen on tuotava eduskuntaan esitys vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi kevätkaudella 2020.
– Saan ihmisiltä viikoittain tiedusteluja siitä, missä vakuutuslääkäriasiassa mennään. Kysynkin hallitukselta, missä vaiheessa asian valmistelu on ja milloin pääsemme käsittelemään sitä eduskunnassa. Tahtoisin hallitukselta jotain kättä pidempää, jonka avulla vastata kysyjille, Jari Ronkainen perustelee.
Kävelevät hoitavan lääkärin yli
Ronkainen teki viime kaudella mm. toimenpide- sekä lakialoitteen vakuutuslääkärijärjestelmän korjaamiseksi. Lisäksi kansalaisaloite vakuutuslääkäreiden mielivallan poistamiseksi eteni eduskuntaan kerättyään vajaassa kahdessa kuukaudessa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta.
– Se, että vakuutuslääkärit eivät allekirjoita asiakirjojaan kunnian ja omantunnon kautta on monen kansalaisen oikeustajua vastaan. Toinen asia mitä ihmetellään, on se, että miten vakuutuslääkärit voivat kävellä hoitavan lääkärin lausuntojen yli, Ronkainen kertoo.
Koskettaa suurta joukkoa suomalaisia
Aivovammaliiton mukaan vakuutuslääkärijärjestelmä koskettaa vammautuneiden ja heidän läheistensä kautta noin 500 000 ihmistä Suomessa.
– Tämä koskettaa valtavaa määrää kansalaisia ja on monelle se odotetuin yksittäinen lainsäädäntöasia. Toivon, että hallituksen esitys aidosti korjaa vakavimmat puutteet vakuutuslääkärijärjestelmässä, Ronkainen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen vammaisten avustajakoirista: ”Apuvälineet tulisi myöntää samoilla perusteilla vammaan katsomatta”

Ronkainen laittaisi vakuutuslääkärijärjestelmän uusiksi: ”Hoitavien lääkärien lausunnot eivät vakuutusyhtiöiden vaakakupissa paina”

Työssä vammautunut Saara nukkuu yli puolet vuorokaudesta, muisti ja tuntoaisti ovat osittain mennyttä – ”Vakuutusyhtiön mukaan olen työkykyinen”

Ronkainen: Vakuutuslääkäreiden mielivalta lopetettava – ”Koskettaa suoraan tai välillisesti jopa puolta miljoonaa suomalaista”

Ronkaisen lakialoitteelle tukea kaikista puolueista: Lääkäri ei saisi päättää vakuutetun loppuelämästä tapaamatta potilasta

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään esitetyistä muutoksista: ”Edellyttää, että vakuutuslääkäreillä olisi kunnia ja omatunto”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksesta: ”Tulokset jäävät jälleen kosmeettisiksi”
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









