

MATTI MATIKAINEN
Ronkainen: Vakuutuslääkärijärjestelmän muutos saatava hallitusohjelmaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen seuraa mielenkiinnolla hallitusneuvotteluita ja erityisesti työryhmää, jonka nimi on ”Turvallinen oikeusvaltio Suomi”.
Ryhmällä on pöydällään edellisen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuma siitä, että hallituksen tulee antaa kevätistuntokaudella 2020 esitys vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi.
– Vakuutuslääkärijärjestelmä onkin yksi räikeimmistä epäkohdista yhteiskunnassamme. Sairastuneiden ja vammautuneiden korvauksista päättää korvauksen maksajat eli vakuutusyhtiöt.
– Vakuutusyhtiöiden lääkärit voivat kävellä hoitavien lääkärien lausuntojen yli korvauksia arvioidessaan, kansanedustaja Jari Ronkainen paheksuu blogissaan.
Demareiden suhtautuminen kysymysmerkki
Perussuomalaiset pitivät tätä teemaa esillä koko edellisen eduskuntakauden.
– Tein itse lukuisia valtiopäivätoimia ja asiaa eteenpäin kanssani taisteli Arja Juvonen sotevaliokunnassa. Kansalaisten tuki näkyi ja kuului kansalaisaloitteen muodossa. Muutoksen pitää tapahtua tällä kaudella, Ronkainen vaatii ja sanoo todennäköisen pääministeripuolueen sdp:n suhtautuminen asiaan olevan vielä kysymysmerkki.
– Harvoin ääneen lausuttu fakta kuitenkin on, että vakuutusyhtiöiden omistajista löytyy palkansaajajärjestöjä sekä ammattiliittoja ja näiden keskeisiä henkilöitä istuu myös vakuutusyhtiöiden korkeissa elimissä. Ammattiliitot ovat vaalituen kautta yhteydessä demareihin. Lisäksi nykyisenkaltaisesta vakuutuslääkärijärjestelmästä sovittiin kolmikannassa vuonna 2004.
Lypsävästä lehmästä vaikea luopua
Ronkainen sanoo, että perussuomalaiset olisivat tuoneet vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksen mukanaan hallitusneuvotteluihin, jos yhteistyön kättä olisi tarjottu.
– Nähtäväksi jää, saako vihervasemmisto toimivaa hallitusta aikaan. Jos saa, onko sillä todellisia haluja muuttaa järjestelmää ja auttaa vakuutuslääkäreiden kaltoinkohtelemia ja väärin perustein korvauksensa menettäneitä ihmisiä? Hyvin lypsävästä lehmästä kun saattaa lopulta olla hyvin vaikea luopua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihervasemmisto Vakuutusyhtiöt Ammattiliitot Hallitusneuvottelut Jari Ronkainen vakuutuslääkärit perussuomalaiset kansalaisaloite SDP Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Vakuutuslääkärijärjestelmä kaipaa täysremonttia – ”Selvityksiä on tehty vuosikausia, nyt on aika toimia!”

Ronkainen: Vakuutuslääkäreiden mielivalta lopetettava – ”Koskettaa suoraan tai välillisesti jopa puolta miljoonaa suomalaista”

Työssä vammautunut Saara nukkuu yli puolet vuorokaudesta, muisti ja tuntoaisti ovat osittain mennyttä – ”Vakuutusyhtiön mukaan olen työkykyinen”

PS:n oikeudenmukaisuuspaketti julki – sisäilmasairaille apua, vakuutuslääkärit vastuuseen, puoluetukea alas, ruoka-apuun ja eläinsuojeluun parannuksia

Ronkainen teki kirjallisen kysymyksen Omakanta-palvelusta: ”Lasten tietojen käsittely tehty tarpeettoman vaikeaksi”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää