
Ruotsi myy itseään verkossa etujen ihmemaana
”Ruotsissa vanhemmilla on oikeus maksettuun 480 päivän vapaaseen, kun lapsi syntyy tai on adoptoitu. Tämä on huippusaavutus kansainvälisestikin mitaten”. Tämän tyyppistä informaatiota löytyy lisää Ruotsin viralliselta kotisivulta sverige.se.
Sivuilla kerrotaan myös, että ruotsalaiset rakastavat verottajaa ja sairaanhoito on ilmaista heillekin, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen ja piileskelevät viranomaisia.
– Meille ei tuota minkäänlaista tuskaa kertoa, että Ruotsi todellakin on hyvinvointivaltio. Se herättää kiinnostusta, sanoo valtion tiedotuksesta vastaava virkamies.
Oppositio suivaantui
Oppositiossa sivustosta ollaan pöyristyneitä – jopa ruotsidemokraattien ulkopuolisissa porukoissa.
– Tämä on täysin tolkutonta, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson.
– Jos ihmisellä on monta lasta ja verkossa kerrotaan, että Ruotsissa saa mitä moninaisempia etuja, vaikka oleskelisi maassa laittomasti, niin silloin lähetämme maailmalle aivan väärän viestin, puheenjohtaja siunailee.
Kristillisdemokraattien maahanmuuttoasioista vastaava valtiopäiväedustaja, salibandypastori Hans Eklind purkaa turhautumistaan Twitterissä:
– Nyt saavat typeryydet riittää! Myykää Ruotsia kernaasti insinööritaidoilla, Nobeleilla tai vaikka ahkeruudella! Mutta hyvä luoja tämä maa ei ole avustusten Mekka!
Demarit häntä koipien välissä
Sosialidemokraattinen ulkoministeri Ann Linde on häntä koipien välissä sivuston aiheuttaman kohun vuoksi. Hän lupaa keskustella asiasta ulkomaantiedotuksen johdon kanssa.
– Mielestäni maastamme pitää jakaa tasapuolista informaatiota, eikä ole suotavaa houkutella tänne ihmisiä pelkästään etujen vuoksi. Jos näin on tapahtunut, se on onnetonta, lausuu ministeri.
Artikkelia on muokattu Ruotsin ulkoministerin osalta 4.11.2019 klo 12.34.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Scanian ex-toimitusjohtaja: Ruotsi ajautumassa sisällissotaan

Ruotsin kokoomus hylkää vanhat oppinsa: Stoppi työperäiselle maahanmuutolle!

Ranne arvostelee Pohjoismaiden yhteistä visiota: Realismi hakusessa ja vaaleanpunaiset lasit päässä

Vauhti senkun kiihtyy – joka viides Ruotsissa asuva syntynyt ulkomailla

Kansa haluaa panna pisteen ruotsidemokraattien syrjinnälle

Ruotsin kansallislaulu poistetaan Ruotsin koulujen opetussuunnitelmista

Ruotsi läntisen Euroopan tilastohuippu: Lapset ja nuoret ampuvat toisiaan
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Skotlannin eduskuntaan valittu transsukupuolinen tamili kerää rahaa jatkoviisumiin voidakseen jäädä maahan
Vihreä puolue sai peräti kaksi transsukupuolista ehdokasta läpi Skotlannin alueparlamenttivaaleissa. Toinen heistä on ei-binäärinen tamilimaahanmuuttaja, jonka opiskelijaviisumi päättyy vuoden lopussa. Tuore kansanedustaja onkin aloittanut rahankeräyksen saadakseen kokoon jatko-opiskelijan oleskelulupaan vaadittavat kaksituhatta puntaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














