

LEHTIKUVA
Ruotsi läntisen Euroopan tilastohuippu: Lapset ja nuoret ampuvat toisiaan
Malmössä ammuskeltiin jälleen maanantain ja tiistain välisenä yönä. Alle 18-vuotias poika haavoittui pistoolin luodeista autovarkauden yhteydessä. Lauantaina 15-vuotias kuoli ja saman ikäinen poika haavoittui ammuskelussa Malmön keskustassa.
Lauantain murha Malmössä oli vielä tuoreessa muistissa, kun alueella ammuttiin taas. Nyt tapahtumat liittyvät autovarkauteen lähiössä. Alueella kuultiin automaattiaseiden tulitusta ja läheisen ravintolan asiakkaat näkivät ainakin yhden henkilön poistuvan juosten paikalta.
Haavoitetulla ei hengenvaaraa
Poliisi löysi ravintolan vierustalta auton, jossa oli luodinreikiä. Virkavalta haetutti paikalle koirapartion, joka lähti tavoittamaan mahdollisia tekijöitä. Lähistöltä löytyikin nuori henkilö, jota oli ammuttu takareiteen. Hänen vammansa eivät tiettävästi ole vakavia.
Poliisi pidätti tiistaina aamuyöllä kaksi hieman yli 18-vuotiasta henkilöä murhayrityksestä epäiltynä. Vielä ei ole selvää, liittyykö uusin ampumatapaus lauantain murhaan. SVT:n mukaan maanantain ammuskelussa todellakin käytettiin automaattiasetta ja laukauksia oli ainakin viisi.
Varoituksia ei haluttu kuulla
Ruotsi on Länsi-Euroopan tilastoykkönen, kun mitataan 15-29 -vuotiaiden osallisuutta ammuskeluihin ja aseellisiin murhiin. Kriminologi Ardavan Khoshnood Malmön yliopistosta ei halua nimetä yhtä ja ainoata syytä synkeisiin tilastoihin.
– Voidaan tietenkin spekuloida, että osasyynä voisi olla aseiden helppo saatavuus ja se, että täällä on oltu todella hyväuskoisia ja pitkään. Rikollisuuden kasvua ole otettu tosissaan, sanoo kriminologi Khoshnood.
– Ruotsissa on toki tahoja, jotka ovat ääni käheänä varoittaneet jo 20 vuotta tilanteen vakavuudesta mutta heitä ei ole kuunneltu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Brittilehti: Pommi-iskut ovat nyt osa normaalia ruotsalaista arkea

Scanian ex-toimitusjohtaja: Ruotsi ajautumassa sisällissotaan

Ruotsi myy itseään verkossa etujen ihmemaana

Radikaali-islamistien karkotus kilpistyi huoleen kohdemaiden turvallisuudesta – imaamit vapaalle jalalle Ruotsissa

Vauhti senkun kiihtyy – joka viides Ruotsissa asuva syntynyt ulkomailla

Taas tulitusta Tukholmassa: Kahta ammuttu, seitsemän pidätetty

Rikollispomo kuoli luoteihin, myös toinen mies menehtyi ammuskelussa Norrköpingissä

Ryöstäjät virtsasivat uhrinsa kasvoille – ruotsalaispoliisi kertoo syyn

Pohjoismaiset tutkimukset: Maahanmuutto lisää rikollisuutta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.















