

Ulkomaalaistaustaiset jengit häiriköivät ympäri Ruotsia. Väkivalta ja tuhopoltot ovat lisääntyneet varsinkin ongelmalähiöissä. / LEHTIKUVA
Scanian ex-toimitusjohtaja: Ruotsi ajautumassa sisällissotaan
Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat niin suuria, että Ruotsi voi ajautua jopa sisällissotaan, sanoo Scanian entinen toimitusjohtaja. Hän on sitä mieltä, että nykyisenlainen maahanmuutto on lopetettava, koska Ruotsi ei enää kertakaikkiaan kestä sitä.
Riippumaton ruotsalainen kansalaismedia Swebbtv haastatteli lauantaina Scanian entistä toimitusjohtajaa Leif Östlingiä. Pohjois-Ruotsissa Luulajassa syntynyt Östling teki pitkän uran Scaniassa siirtyen sen jälkeen Volkswagenin konsernihallintoon.
Ennen eläkkeelle jäämistään Östling toimi Ruotsin elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajana.
Yhteiskunnan järjestys alkaa kouluista
Aluksi haastattelija Mikael Willgert ja Östling keskustelevat talousasioista, kuten verotuksesta, ilmastokysymyksistä, sähköautojen akuista ja teollisuuden siirtymisestä Kiinaan. Haastattelun loppupuolella tulee esille, että Volvon toimitusjohtaja Håkan Samuelsson on nostanut puheeksi ruotsalaisen yhteiskunnan turvattomuuden.
Scanian Leif Östling sanoo kaipaavansa enemmän poliiseja kaduille ja lähiöihin ja kovempia rangaistuksia rikoksista. Yhteiskunnassa pitää olla selvät säännöt.
– Jos yhteiskunnassa ei ole järjestystä, se romahtaa, Östling toteaa.
Hänen mukaansa yhteiskunnan järjestyksen on alettava jo kouluista, ja opettajilla on oltava riittävät valtuudet koulurauhan ylläpitämiseen. Östlingin tuntemat maahanmuuttajat laittavat lapsensa yksityiskouluihin, koska ne ovat ainoita, joissa on järjestys. Leif Östling kehuu naapurimaa Suomen koululaitosta ja Pisa-tuloksia.
Sisällissodan vaara ongelmalähiöissä
Keskustelun kääntyessä maahanmuuttoon ja sen seurauksiin, Östling pitää Ruotsin yhteiskunnallisia ongelmia hyvin vakavina. Tilanne on saatava kuriin.
– Jos tämä meno jatkuu, me voimme ajautua hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa me joudumme jopa turvautumaan asevoimiin ja maassa syttyy sisällissota näissä ongelmalähiöissä, Östling sanoo.
Östlingin mukaan maahanmuutossakin liika on liikaa.
– Se on ihan yksinkertaista, me olemme ottaneet ulkomailta aivan liikaa väkeä. Lähi-idästä ja Afrikasta tulevat ovat eläneet sellaisessa yhteiskunnassa, jonka me jätimme taaksemme jo sata vuotta sitten.
Tuotantoprosessit ovat monimutkaistuneet
Scanialla työskenteli Lähi-idästä ja Afrikasta tulleita Östlingin toimitusjohtajakaudella, mutta heidän tullessaan töihin tuotantoprosessi oli huomattavasti yksinkertaisempi.
– Se oli helpompi ymmärtää, koska se oli lähempänä heidän kokemuspohjaansa. Nykyään meillä on uskomattoman paljon monimutkaisemmat prosessit. Ja näiden ihmisten on valtavan vaikea sopeutua niihin.
– Meillä oli jonkin verran somaleja töissä Oskarshamnin tehtaalla, Östling kertoo. Heitä oli alussa lähes sata, mutta he eivät oikein tykänneet, kun piti tulla ajoissa töihin. He eivät olleet tottuneita kiinteisiin työaikoihin ja tiimityöhön. Sadasta meillä aloittaneesta vain kymmenen jaksoi jäädä. Muut palasivat työttömyyskorvaukselle.
Östling korostaa, että osaamisvaje on valtava ongelma, jota Ruotsissa aliarvioidaan. Hänen mukaansa osaamisen siirtäminen maahanmuuttajille vaatii vähintään yhden sukupolven ajan, koska Ruotsi on niin uskomattoman monimutkainen yhteiskunta.
Ruotsi ei enää kestä nykyisenlaista maahanmuuttoa
Kun haastattelija kysyy, pitäisikö maahanmuutto pysäyttää, Östling sanoo, että hänen mielestään Ruotsi ei enää kertakaikkiaan kestä ”näiden ihmisryhmien” maahanmuuttoa. Hänen mukaansa Ruotsiin ei kannata ottaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät siellä pärjää.
Östling kertoo, että maahanmuutto on asia, josta keskustellaan yhä enemmän yritysjohtajienkin parissa. Monet yritysjohtajat jakavat hänen näkemyksensä, mutta eivät uskalla ilmaista niitä julkisuudessa, koska pelkäävät vahingoittavansa yrityksensä mainetta.
Haastattelu on katseltavissa myös YouTubessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi myy itseään verkossa etujen ihmemaana

Imaami tuohtui uskonveljien vapauttamisesta Ruotsissa: ”Pöytä on katettu terroristeille”

Ruotsi läntisen Euroopan tilastohuippu: Lapset ja nuoret ampuvat toisiaan
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Skotlannin eduskuntaan valittu transsukupuolinen tamili kerää rahaa jatkoviisumiin voidakseen jäädä maahan
Vihreä puolue sai peräti kaksi transsukupuolista ehdokasta läpi Skotlannin alueparlamenttivaaleissa. Toinen heistä on ei-binäärinen tamilimaahanmuuttaja, jonka opiskelijaviisumi päättyy vuoden lopussa. Tuore kansanedustaja onkin aloittanut rahankeräyksen saadakseen kokoon jatko-opiskelijan oleskelulupaan vaadittavat kaksituhatta puntaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














