Ruotsidemokraatin autoa tulitettiin, poliisi erittäin niukkasanainen tapahtumista

28.08.2018 |01:09

Ruotsin turvallisuuspoliisin suojelussa olevaa valtiopäiväedustajaa tulitettiin ilmeisesti pistoolilla viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi on Expressen-lehden mukaan erittäin niukkasanainen tapahtumista Törebodan kunnassa Etelä-Ruotsissa. Asiasta kertoi Expressen.

Turvallisuuspoliisin vahvistaa kuitenkin, että tulituksen kohteeksi joutui – muiden muassa – ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja, joka on ehdolla myös syyskuun vaaleissa.

Tapahtumat alkoivat, kun poliitikko oli matkustajana bussissa kahden tuttavansa kanssa. Bussi kolaroi henkilöauton kanssa, josta avattiin tuli kohti linja-autoa. Kukaan bussissa olleista ei loukkaantunut eikä bussin saamista mahdollisista osumista ole tietoa.

Poliisin mukaan kyseessä on ollut vakava uhkatilanne eikä se tässä vaiheessa kerro lisää asiasta. Tapahtumilla ei poliisin mukaan ole kytkentää politiikkaan saatikka vaaleihin. Turvallisuuspoliisi ottaa tapauksen tutkinnan itselleen tarpeen vaatiessa.

Ruotsalainen media on raportoinut tapahtumasta niin ikään erittäin niukkasanaisesti. Tapahtuman saama mediahuomio on kovin vähäistä siihen nähden, että parlamenttivaaleihin on jäljellä enää 12 päivää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
5.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää