Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruotsin poliisi saanut yli 1 000 videota pääsiäismellakoista – kansalaiset ovat nyt valmiita myös todistajiksi

Ruotsin pahoin siipensä saanut poliisi on vastaanottanut valtavan määrä todistusaineistoa pääsiäisen väkivaltaisista mellakoista. Kuvat ja videot ovat erinomainen apu virkavallalle rikollisten saamiseksi leivättömän pöydän ääreen, kertoo SVT. Yllättävää on kansalaisten valmius myös todistaa oikeudessa. Vaikenemisen kulttuuri säröilee.

Ensimmäistä kertaa Ruotsin poliisitoimen historiassa kansalaisilla on ollut mahdollista ladata tiedostoja suoraan poliisin verkkopalveluun. Poliisi nimittäin pyysi paikalla olleilta dokumentteja pääsiäisen väkivaltaisuuksista. Kansan kamera on ollut karttuisa, sillä virkavallalle on lähetetty jo 2 000 tiedostoa, joista 1 000 on videoita.

– Laitoimme palvelun ulos maanantaina aamupäivällä, menestys on ylittänyt odotuksemme ja olemme tuloksiin todella tyytyväisiä. Kuvaa tulee edelleen nyt muutama päivä myöhemminkin eli yhteiskunnallinen kiinnostus viikonlopun tapahtumiin on todella suurta, sanoo poliisin tiedottaja Carina Skagerling.

Vaikenemisen kulttuuri säröilee

Poliisille toimitettu kuvamateriaali on sekä kansalaisten itsensä kuvaamaa, että sosiaalisesta mediasta poimittua. Skagerlindin mukaan kuvamateriaali on korkeatasoista ja lisää poliisin mahdollisuuksia tunnistaa väkivaltaisuuksiin syyllistyneet ja saattaa heidät vastuuseen teoistaan.

Kun videot on ensin ladattu poliisin kotisivulle, lähettäjällä on vielä mahdollisuus lisätietojen antamiseen. Monet ovatkin tarjoutuneet myös todistajiksi eli vaikenemisen kulttuuri alkaa säröillä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
6.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää