

LEHTIKUVA
Kiirastorstai päättyi kaaokseen Linköpingissä: Poliisiautot tuusan nuuskaksi ja tuleen – virkavallan varusteet mellakoitsijoille
Kolme poliisia joutui torstaina sairaalaan satapäisen väkijoukon ja poliisin väkivaltaisissa yhteenotoissa Linköpingissä ja Norrköpingissä. Mellakoitsijat kivittivät hälytysajoneuvoja ja varastivat perääntymään joutuneen virkavallan varusteita.
Kiirastorstaina levottomuudet Linköpingissä ja Norrköpingissä saivat tiettävästi alkunsa Rasmus Paludanin koraaninpolttoaikeista.
Tanskalaisen Stram Kurs -puolueen keulahahmo on ennenkin ollut Ruotsissa vastaavilla asioilla. Koraani jäi polttamatta mutta väkivaltaisesti käyttäytyvä väkijoukko sai aikaan kaaoksen.
Linköpingin mellakka alkoi Skäggetorpin ongelmalähiössä iltapäivällä. Satapäinen väkijoukko poltti autoja ja pakotti poliisin perääntymään. Riehuva joukko tunkeutui (video) väkivalloin poliisiautoihin ja varasti virkavallan varusteita (video). Myös yksi poliisiauto poltettiin.
Kolme poliisia sairaalaan
Kolme poliisia kiidätettiin sairaalaan heidän saatuaan vammoja yrittäessään saada tilannetta haltuunsa. Poliisi pidätti paikalta kaksi noin 30-vuotiasta miestä, joita epäillään virkahenkilön väkivaltaisesta vastustamisesta sekä väkivaltaisesta mellakasta.
– En nähnyt yhtä ainutta ehjää poliisiautoa, kertoi paikalle osunut silminnäkijä Aftonbladetille.
Myöhemmin illalla mellakointi jatkui Norrköpingissä. Autoja ja muuta irtainta poltettiin ympäri kaupunkia. Väkijoukko myös kivitti ja tulitti hälytysajoneuvoja raketeilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- virkahenkilön väkivaltainen vastustaminen Skäggetorp Linköping hälytysajoneuvoja kivitetään poliisiautojen kivittäminen Stram Kurs Rasmus Paludan kaaos ongelmalähiö levottomuudet Koraani Norrköping Autojen polttaminen Mellakka Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taas uusi onneton Ruotsin ennätys: alkuvuonna ammuttiin hengiltä 18 ihmistä

Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson: Pakolaisilla ja ”pakolaisilla” on eroa

2 000 turvapaikanhakijaa käväisi Filipstadin pikkukaupungissa- muodostui varjoyhteiskunta, kaupunki kaupungin sisälle

”Ne pisti mut polvilleen nuolemaan kenkiä ja kuvas sen” -nuorisojengi nöyryytti Turun keskustassa Ruotsin malliin.

Poliisi Ruotsin mellakoista: ”En ole kokenut näin äärimmäistä väkivaltaa koko poliisiurani aikana”

Muslimimaat tuomitsevat Koraanin polttamisen – varoittavat ”vakavista seurauksista”

Ruotsin poliisi saanut yli 1 000 videota pääsiäismellakoista – kansalaiset ovat nyt valmiita myös todistajiksi

Ruotsin mellakat osoittavat tarpeen turvapaikanhaun perusteelliseen remonttiin

Autot tuleen, ikkunat säpäleiksi – Marokon voitto jalkapallossa sai kannattajat kaduille Belgiassa ja Hollannissa
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".