Saksalaisenemmistö ei usko SPD:n olevan sopiva hallitukseen

02.03.2018 |21:16

Saksan sosiaalidemokraatit ovat saaneet uusia huolestuttavia mielipidekyselytuloksia. Saksalaisen televisioyhtiö ARD:n kyselysyn vastanneista 58 prosenttia eivät uskoneet SPD:n olevan sopiva hallitukseen. Vain 35 prosenttia saksalaisista piti puoluetta luotettavana ja 18 prosenttia piti puoluetta yhtenäisenä. Sen sijaan yli puolet saksalaisista arvioi puolueen ymmärtävän ja välittävän kansalaisten huolia.

Kannatusmittauskyselyssä SPD tosin nosti lukemiaan parilla prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin. Kyselyn ykkönen oli kristillisdemokraatit 34 prosentin kannatuksella. Vaihtoehtopuolue AfD piti kannatuksensa ennallaan 15 prosentissa.

Kristillis- ja sosiaalidemokraatit haluavat yhteishallitukseen. CDU:n äänestäjistä 70 prosenttia ja SPD:n äänestäjistä 66 prosenttia piti suurta koalitiota hyvänä ajatuksena. Muiden puolueiden kannattajien enemmistö oli suurta koalitiota vastaan. Vasemmistopuolue Linken ja AfD:n äänestäjistä vain noin joka kymmenes suurta kannatti suurta koalitiota .

ARD:n kyselyistä uutisoi Deutsche Welle. SPD julkaisee jäsenäänestyksensä tuloksen sunnuntaina. Äänestyksestä riippuu se, ryhtyykö SPD yhteishallitukseen CDU:n ja sen baijerilaisen sisarpuolue CSU:n kanssa suureen koalitiohallitukseen.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää