Artikkeli kuva

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho STT:n haastattelussa Helsingissä. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Sampo Terho: Muslimien kotoutumisen ongelmiin herättävä

28.05.2017 |15:47

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas, eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho esittää, että moskeijoiden ulkomaisen rahoituksen kieltämistä Itävallan mallin mukaisesti tulee selvittää. Itävallassa hyväksyttiin vuonna 2015 islamilaista radikalisoitumista ennaltaehkäisevä laki. Laki edellyttää, että maassa toimivat imaamit puhuvat saksaa ja kouluttautuvat Itävallassa.

– Suomalaisten poliitikkojen on ryhdyttävä tiukkoihin toimenpiteisiin turvallisuuden, suomalaisen kulttuuriperinnön ja hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Myös Suomessa muslimivähemmistön radikalisoitumiseen on puututtava ennaltaehkäisevästi ja on selvitettävä, voisiko Itävallan mallin ottaa myös meidän lainsäädännössämme käyttöön, vaatii Terho.

Sampo Terhon mukaan radikaalin islamismin leviäminen tulee ottaa huomioon myös Helsinkiin suunnitellusta suurmoskeijasta päätettäessä, koska moskeijoissa sijaitsee muslimiyhteisön todellinen kulttuurinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen valta.

– Lukuisat eurooppalaiset esimerkit ovat osoittaneet, että erityisesti muslimimaahanmuuttajien kotoutuminen on merkittävä haaste, joka on otettava maahanmuuttopolitiikassa huomioon. On sekä suomalaisten että maahanmuuttajien etu, että radikalisoitumiseen puututaan välittömästi, jatkaa Terho.

– Emme voi sulkea silmiämme ongelmilta, joilla on pahimmillaan vakavat seuraukset kansalaistemme turvallisuudelle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää