Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

SDP tuhoaa hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit – Tavio: ”Mikä demareita oikein vaivaa?”

03.06.2026 |11:17

Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio arvostelee sosiaalidemokraattien linjaa ja syyttää demareita työn ja yrittämisen edellytysten heikentämisestä. Tavio korostaa Facebook-videollaan, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut rahoitetaan vain työllä ja yrittämisellä.

Mikä sosiaalidemokraatteja oikein vaivaa, ihmettelee perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio Facebook-videollaan. Kuitenkin kaikki hyvinvointi yhteiskunnassa tulee työstä ja yrittämisestä, eikä julkisia tukia näpertelemällä ja julkisia menoja kasvattamalla saada talouskasvua aikaan.

– Me tarvitaan työtä ja yrittämistä, jotta hyvinvointiyhteiskunnan palvelut voidaan maksaa, Tavio sanoo.

Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee työtä ja yrittämistä

Sosiaaliturva, terveydenhoito, koulutukset – kaikki nämä ovat riippuvaisia siitä, että Suomeen saadaan työtä ja yrittämistä, eikä niitä voida säilyttää siten, että on loppumaton virta Kelan asiakkaita, jotka sitten on kustannettava veroja korottamalla.

– Siis sosiaalidemokraatit, teidän politiikallanne te tuhoatte työn ja yrittämisen, te tuhoatte hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit, jotka on rakennettu, Tavio syyttää.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
3.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
9.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
10.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää